Kevättä kuvaamassa

Kuvausinto kasvaa taas kevään myötä, kun valo lisääntyy, lumet sulaa ja joutsenet heräilevät talviuniltaan. Joutsenet ansaitsevat erikoismaininnan siksi, kun viikolla käytiin viemässä fillareita huoltoon Peräseinäjoelle niin huomattiin niitä pellolla valtava lauma. Kameraa ei ollut mukana, niin päätettiin lähteä lauantaiaamuna kuvaamaan heti kun herätään. Loppujen lopuksi kuvaaminen ei jäänyt tirpusten ikuistamiseen, vaan tehtiin pieni lenkki myös Naarassuden syntysijoille. Koiraan tyylilajiksi valokuvauksessa on vakiintunut ”sekalaisia snapshotteja”, mikä näkyy tämän kuvausreissunkin tuloksissa.

Peräseinäjokea kohti ajellessa huomattiin tien varressa ränsistynyt autiotalo. Kun kiirettä ei ollut mihinkään, niin pyörrettiin vähän matkaa takaisin päin ja käytiin ihmettelemässä ja kuvaamassa taloa. Jos tällainen tyylilaji kuvauksessa kiinnostaa, niin kannattaa käydä katsomassa IG:ssä kuvia hashtageilla #abandonedplaces tai #abandonedhouses.

Autiotalo pellon reunassa

Talo oli rakennettu kauniin peltomaiseman ääreen. Talon rujossa olemuksessa oli jotakin kaunista ja hirsi on jotenkin ”elävä” ja hieno rakennusmateriaali. Talo seisoi jykevästi ryhdissä vaikka ulkoinen olemus olikin jo ajansyömä. Susipari pohti kuinka kovan työn takana talon rakentaminen on aikanaan ollut. Talovärkit on haettu todennäköisesti omasta metsästä ja rakentaminen on tapahtunut hyvin varmasti oman väen ja osaamisen voimin. Susipari mietti kuka sen on rakentanut, ketä siinä on asunut ja miksi se on hylätty aikanaan? Kenties lapset ovat lentäneet pesästä ja vanhempien sukupolvien elämäntyyli ei enää ole istunut seuraavan sukupolven maailmankuvaan. Aika muuttuu, se on väistämätöntä ja jonkun aarre on jonkun romu ja toisin päin. Hylättyjen ja vanhojen talojen tunnelma on kuitenkin puhutteleva, ne sinnikkäästi seisovat paikallaan, elävät omaa elämäänsä puuttumatta nykykotkotuksiin. Ne myös vetävät puoleensa satunnaisia kulkijoita omalla mystisyydellään, sillä ne laittavat kulkijan mielikuvituksen liikkeelle ja mahdollistavat nähdä kauneutta siellä missä sitä yleensä ei nähdä.

Näkymä autiotalolta peltolakealle

Talon luota matka jatkui joutsenpellolle. Osa linnuista oli jo jatkanut matkaansa, mutta kuvattavaa vielä löytyi. Pari joutsenta kävi tekemässä kunniakierroksen Susiparin luona, mutta palasivat pian takaisin laumaan todettuaan vieraat vaarattomaksi.

Joutsenten kunniakierros

Joutsenet päästivät Susiparin melko lähelle kuvaamaan, mutta pientä varovaisuutta oli havaittavissa. Pääosa kuvista tuli pyrstöpuolelta, kun tirpuset taapersivat kauemmaksi ja pitivät turvaväliä. Kuvaamista harrastavat tietävät, että tällaisissa tilanteissa on välttämätöntä omistaa aina hieman pidempipolttovälinen linssi, kun itsellä on. Koirassudella on nyt loistava tilaisuus harjoitella naaraan pehmittämistä kalustohankintoihin tulevaisuuden varalle.

Alla olevassa joutsenkuvassakin pariskunta todennäköisesti neuvottelee oliko Peräseinäjoen pellot sopivia laskeutumiskenttiä tänä vuonna. Kirsi vakuuttaa, että on koska tänne on tultu joka vuosi ja koska sukukin on täältä päin – sen pitäisi riittää perusteluksi. Urosjoutsen Sampo kuitenkin puhkuu ja valittaa, että häneltä taas ei ole muistettu kysyä mitään vaan on vedetty mukaan Kirsin outoon sukuun. Siivet riippuen Sampo kuitenkin myöntyy, niinkuin kaikkina muinakin vuosina.

Joutsenparin sitoutuminen toisiinsa on kuitenkin totta ja herättää liikutusta susiparissa. Sampo ja Kirsi on tehnyt pitkän lennon Peräseinäjoen pelloille, heillä on viisautta ja taitoa navigoida perille vuosi toisensa jälkeen. Matkan aikana voi olla ajoittaista turnausväsymystä mutta silti matkaa tehdään yhdessä. Kirsistä ja Samposta on siis oppiminen.

Joutsenpari tsiigaa susiparia

Kun nyt kerran lähdettiin kuvaamaan, niin Naarassusi ehdotti käyntiä hänen kotipuolessaan.

Ensin pysähdyttiin Kalajärven rannalle, jonka jäätyneellä järvellä näkyi erikoiset karikot ja kannot, onhan järvi allastettu aikanaan. Naarassuden lapsuuteen kuuluikin uiminen melkeinpä jäiden lähdöstä myöhälle syksyyn. Eipä silloin kukaan pentuja vahtinut sen kummemmin mutta onneksi ei mitään koskaan sattunutkaan. Ainakin uimaan oppi nuorena. Erityinen uimapaikka oli vanha tienpohja, joka oli jäänyt allastuksen myötä veden alle. Rantaa sanottiinkin ”tienpääksi”, siinä oli hiekka/kivipohja ja siinä tienalueella tuli pysytellä, sillä sen molemmin puolin oli ojat ja sitten alkoi kantoinen metsäpohja, jota Kalajärvessä riittää.

Nuoruuden Kalajärvi myös Soi, sillä silloin siellä järjestettiin musiikkitapahtuma kesäisin ja järveä pitkin musiikki kuului myös kotokylän rannoille. Onkohan oman kylän bändi Noitalinna Huraa koskaan soittanut Kalajärvellä? Mahdollisesti.

Kalajärven kalliorantaa

Kalajärveltä lähdimme seuraavaksi Naarassuden kotomaille. Naarassusi halusi esitellä (vanhasta talosta innostuneena) kototalonsa riihen, jossa vielä Naaraan omassa lapsuudessa on ”myllyytetty elukoolle jauhot”. Riihen historia ulottuu 1800-luvun alkuun ja paikallisessa mittapuussa se on suuri. Se on palvellut Puskan maalaistaloa, jonka tyttärelle on annettu riihestä puolikas hänen mennessä naimisiin naapuritalon pojan kanssa. Puolikas riihtä ei ole hassumpi myötäjäinen, sanottaisiinko, jotta ainakin varsin käytännöllinen. Riihi on sittemmin ostettu takaisin Naarassuden sukuun ja se on toiminut myöhemmin lehmistä luopumisen jälkeen lihakarjan sekä hevosten suojana. Viileä ja pimeä riihi oli mitä parhain karkoittamaan paarmat kesäisin ja suojaamaan kylmät tuulen tuiverrukset talvisin.

Riihen pitkä historia ja merkittävyys maalaistalon elämässä laittaa nöyräksi. Moni isäntä, joka riihessä on jauhanut jyviä on jo maanmullissa. Riihi on tarjonnut elantoa karjalle ja taloille, yhdistänyt sukuja toisiinsa ja toiminut kokoontumispaikkana kyläläisten kesken. Siellä on tehty kovaa työtä mutta ehkä sen rauhoittava tunnelma on saattanut keskeyttää toisinaan isännän kesken jauhatuksen tuumailemaan omia ajatuksia tai tulevaisuuden haaveita.

Riihi 1800 -luvun alusta

Aamupäivän ajelun ja kuvaamisen tuloksena saatiin pieni kokoelma sekalaisia ja eri tyylisiä kuvia. Lisäksi kuville saatiin tarina, osa niitä kehiteltiin itse, joihinkin tarina oli jo olemassa.

Jos nyt miettii jonkinlaisia suosituksia tällaisesta reissusta, niin kokeilkaa ihmeessä miten kuvaaminen sopii yhteiseksi harrastukseksi. Kännykän kameralla saa nykyään loistavaa jälkeä, eikä suuria investointeja tarvita. Kahdestaan kulkiessa kohteita löytyy helpommin ja kuvaamaan lähteminenkin on paljon mukavampaa. Susiparin kohdalla kuvausretket ovat vielä harjoittelun asteella, mutta parin retken jälkeen tuntuu sopivalta harrasteelta yhdistettynä blogin pitämiseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s