Vannoutuneena progen ystävänä naarassusi innostui varaamaan lipun kun kuuli, että Wigwam on tulossa Rytmikselle. Wigwamilla on eittämättä suuri merkitys suomalaisen rockin historiassa ja tämä bändi nyt oli vain nähtävä kun kerran melkein ”porraspäähän” tuli. Valitettavasti koiras ei päässyt tällä kertaa mukaan vaan jäi ulvomaan kotiin.
Illan lämppäri Superfjord tarjosi positiivisen yllätyksen. Yleensä naarassusi tähtää kellolleen keikalle mutta tällä kertaa tuuria oli matkassa enemmän kuin ymmärrystä. Helsinkiläinen bändi tarjosi huikeita Kingston Wall-tyyppisiä psykedeelisiä tunnelmia sekä taiturimaista soittoa. Joitakin mielleyhtymiä bändistä tuli myös puolalaiseen Riversideen. Ehdottomasti tämä bändi pamahti hankittavien levyjen listalle kertaheitolla.
Illan pääesiintyjä Wigwam oli kovassa vedossa ja ikääntymisen merkkejä ei ainakaan soiton perusteella ollut havaittavissa. Soitto oli kellon tarkkaa ja herkkupaloja tarjoiltiin yleisölle illan mittaan. Erityisesti Pekka Rechardtin kitarasoolot olivat sitä luokkaa, että voisi sanoa, että ne olivat parasta mitä keikoilla on kuullut pitkään aikaan.
Myös Pembroken äänenkäyttö oli huikeaa ja tulkinta oli paitsi persoonallista myös näyttävää. Hän eläytyy omaan tulkintaansa niin kuin olisi itse biisin sisällä. Pembroke voisi olla naaraan mielestä proge versio Elton Johnista. Ehdottomasti Pembroken laulu on yksi Wigwamin musiikillisista istrumenteista ja persoonana bändin sielu varmaan monellakin tapaa. Pembroke spiikkasi myös biisejään lempeän ironisesti tyyliin ”mä tarviin nuotit ku nää sävellykset on niin vaikeita”. Spiikkaukset kevensivät tunnelmaa ja toivat hauskuutta muuten progen kuunteluun liittyvään tiettyyn ”vakavuuteen”, biisithän pitää välillä oikein kuuntelemalla kuunnella. Joskus nimittäin voi käydä jopa niin, että tietyllä moodilla biisit voi olla liian raskaita kuunneltavaksi. Siksipä naaraankin levyhyllystä löytyy perus rock´n rollia kun aina ei jaksa mennä syvälle.
Naarasta ilahdutti, että yleisöä oli mukavasti paikalla ja bändi tuntui kiinnostavan oman aikansa kuuntelijoiden lisäksi myös jonkin verran nuorta väkeä. Klassikot eivät onneksi näytä unohtuvan, eikä peliä ole menetetty siltä osin. Hyvä musiikki todentaa itsensä sillä, että se kestää kuuntelua. Tämä pätee erityisesti progeen (ehkä hivenen puolueellinen näkökulma), sillä biisit erilaisine nyansseineen avautuvat monesti hiljalleen usean kuuntelukerran jälkeen ja niiden suuruuden ymmärtää vasta pitkällisen kuuntelun myötä. Proge yleisö on myös äärimmäisen kohteliasta: keskustelua syntyi helposti ventovieraiden kanssa illan mittaan ja rotevat miehet siirtyvät kohteliaasti naiskuuntelijoiden taakse.
Kaiken kokeman perusteella voikin sanoa, että maailma on parempi paikka kun kuuntelee progea. Menkää siis levykauppoihin ja laajantakaa tajuntaanne!
susipari.home.blog 