Mystinen kävely Kyröjokivarressa

Susinaaras vei koiraan kävelylle lempipaikkaansa Kyrönjokivarressa. Oikeasti tuolla ollaan käyty kävelyllä pariinkin kertaan, ja tällä kertaa koiras otti kameran mukaan. Jokivarsi ja siitä avautuva lakeus ei alkuunsa vaikuttanut kovin kuvaukselliselta kohteelta, mutta mukavasti sieltä irtosi kuvattavaa.

Naaraalle jokiranta on paikka, jossa pääsee rauhoittumaan ja seuraamaan vuodenaikojen vaihtelua. Varsinkin kevätaikaan vedennousua ja jäiden lähtöä tulee seurattua päivittäin ja vaikka jokiranta kohteena on sama miltei päivästä toiseen niin aina siellä näkee jotakin erilaista verrattuna edelliseen päivään. Tulvavedet voivat myös kuljettaa rantaan joskus mitä mielenkiintoisempia esineitä.

Rannan juttu on kuitenkin sen eläimistö, usein vähintäänkin rusakko juoksee ohi mutta yleensä siellä näkyy sorsia ja telkkiä, keväisin myös joutsenia. Joskus jopa lajitoveri tulee vastaan ja silloin rupatellaan kohteliaasti hetken verran mutta yleensä rannassa saa olla omissa ajatuksissa. Ja se onkin tuon jokirannan juttu – siellä saa olla yksin luonnon kanssa. Susikoiras on todettu kuitenkin niin miellyttäväksi ja mukavaksi seuraksi, että koiraan kanssa tallustelu on helppoa. Ei tarvitse puhua tai sitten voi yhdessä ihmetellä mikä eläin kulloinkin näyttäytyy susiparille. Yksi hyvän suhteen edellytys onkin naaraalle, että voi olla yhteydessä toiseen vaikkei suu aina käykkään. Myös koiraan kuvausharrastus avaa rantanäkymiä ihan uudella tavalla; ympäristöä tulee katsottua eri tavalla ja yhdessä jakaminen voimistaa kokemuksia muutenkin. Sanonta jaettu ilo on kaksinkertainen ilo pitää todellakin paikkansa.

Kyröjokiranta

Hauskin yksityiskohta jokirannassa on vanha, puinen tuoli. Tuolin alkuperästä ei ole mitään käsitystä. Liekö joku tuonut sen rantaan tarkoituksella ja istuskellut siellä nauttimassa rauhallisesta ympäristöstä. Vai onko kevättulvat ja jäät kuljettaneet tuolin rantaan ja se on pelastettu siitä kuivalle maalle? Mikä sitten lieneekään tuolin tarina, niin kaunis se on joka tapauksessa.

Mystinen tuoli

Tuoli herätti sen verran erikoisia ajatuksia, että sitä ei tohtinut siirtää kuvauksellisempaan paikkaan kysymättä ensin lupaa. Varmuutta siitä keneltä lupaa kysyttiin ei ole, mutta oloa se helpotti. Kun tuoli oli kuvattu vähän etäämmällä puista, se siirrettiin täsmällisesti alkuperäiseen paikkaan kiitosten kera.

Tuoli poseeraa

Rannassa on ilmeisesti viimeisellä leposijallaan vanha tuulilasivene. Ihmeen kaupalla se on pysynyt paikallaan ja tapellut kevään tulvia ja jäiden lähtöä vastaan. Pitäisikö vene nostaa maalle ja hävittää, vai jättää tuohon hajoamaan? Vaikea sanoa. Saattaahan se olla jo uusiokäytössä pesäpaikkana rannassa pesiville linnuille.

Tämä on taas sellainen paikka, jossa suunniteltiin yöpymistä kesän aikana. Vielä jokiranta ei näytä kovin houkuttelevalta, illan hämärtyessä rantakaistaleelle istutetut puut näyttivät melko aavemaisilta ja pelottavilta. Mukava nähdä kevään mittaan kuinka puiden ilme muuttuu, kun ne saavat lehtensä.

Kummituspuut

Kun kaksi samanlaista, vähän vilkkaalla mielikuvituksella varustettua ja lapsekasta sutta lähtee mukavalle pikku iltakävelylle, niin se saattaa yllättäen muuttua mystiseksi seikkailuksi. Koiraan yllätti jälleen kerran se, kuinka kahdestaan ollessa maailmaa katsoo aivan eri tavalla, kun yksin kulkiessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s