Matka Pietariin, päivä 1.

Allegrolla matkassa

Junamatka on helppo ja vaivaton vaihtoehto matkatessa Pietariin, sillä olet jo lomalla lähtiessäsi ”kotokylän” asemalta. Junassa on myös mukava rupatella ja käydä hörppäämässä kaffit välillä ravintolavaunussa. Susinaaraan tapana on varustautua runsain eväin reissuille lähdettäessä ja tälläkin kertaa mukana oli muhkeat eväät. Jolloin matkan yhdeksi tärkeäksi missioksi muodostui syödä eväät ennenkuin ollaan perillä.

Rajamuodollisuudet hoituvat junassa näppärästi. Vainikkalan raja-asemalle mennessä passit oli tarkastettu ja tullin virkamiehet hyppäsivät pois junasta. Rajan merkkinä olevat paalut vilahtivat ohi nevan keskellä ja venäläiset tullimiehet tekivät samat tarkastukset kun suomalaiset virkaveljensä. Ainoana erona oli, että Venäjän puolella tullimiehiä kiinnosti myös matkatavarat. Susipari herätti ilmeisesti sen verran luottamusta, että laukkuja ei sentään tarvinnut avata. Viipuriin saavuttaessa virallinen rajanylitysosuus oli valmiina.

Saavuttaessa Pietarin juna-asemalle pääsimme heti villin Neuvostoliiton henkeen kun iholle hyökkäsi innokkaita taksisuhareita. Yritimme etsiä maltillisempaa ja ammattimaisemman tyylistä taksia jonosta mutta kuski jonon keulilta viittilöi että sieltä pitää ottaa. Kuski oli melko ”liukkaan oloinen” ja fiilis osoittautuikin oikeaksi kun kuski nappasi taksikyltin heti pois kun istuimme kyytiin eli taksi oli laiton. Hintakin oli hitusen yläkanttiin mutta susipari tuumasi että menköön nyt. Kovaa yrittämistä kerran se näytti olevan.

Hotellille

Hotellimme My Favourite Garden sijaitsi n. 3 kilometrin päästä keskustasta liki Nevajoen rantaa. Paikka oli hitusen vaikea löytää mutta löytyihän se taksisuharin ”nakkilaattorin” avulla vaikka sisäänkäynti oli tavallisen kerrostalon yhteydessä. Myös hotellin kyltti oli melko pienellä, ja susipari tuumailikin, että hätäinen matkailija saattaisi kävellä ohi. Seuraava jännitysmomentti oli se kuinka päästä hotelliin sisälle. Ovisummeria paineltuamme tuloksetta paikalle sattui talon asukas, jonka livulla pääsimme sisälle. Susiparilla näkyy olevan usein onnea matkassa ja niin oli tälläkin kertaa.

Hotelli osoittautui etsimisen arvoiseksi, sillä sisälle päästyämme meitä oli vastassa sydämellinen venäläinen hotellinpitäjä. Yhteistä kieltä ei ollut mutta elekielellä selvitimme asiamme ja hän esitteli meille viihtyisän ja siistin huoneen, jossa oli tarvittavat mukavuudet. Google kääntäjän avulla hän tiedusteli vielä aamupalamme ajankohtaa ja niin hommat saatiin alulle. Mitä elekielellä ei voi hoitaa sen hoitaa näköjään sitten google.

Hotellimme oli myös sikäli mielenkiintoinen ”pikku yritys”, että se käsitti vain muutaman huoneen 1800-luvun kerrostalon alimmasta kerroksesta. Henki hotellissa oli ihanan levollinen ja sen sijaitessa sivussa keskustan sykkeestä tuntui, että siellä oli oikeasti mukava olla. Se ei ollut ns. tyypillinen ketjuhotelli vaan omaperäinen ja idyllinen – juuri susiparille sopiva. Valintamme oli siis onnistunut!

Iltakävelylle kaupungille

Aikainen lintu madon nappaa. Seinäjoelta lähdettiin liikkeelle aikaisin, niin perillekin päästiin ajoissa. Pienen lepotauon jälkeen päätettiin lähteä kävelemään ja ihmettelemään suurkaupunkia. Itse asiassa Pietari on kooltaan suurin piirtein Seinäjoen luokkaa, hieman alle 1500 neliökilometriä. Näin ollen kartan puute ei huolestuttanut; Tämän kokoisessa kaupungissa pitää osata suunnistaa ilmankin. Asukkaita Pietarissa on kuitenkin hieman enemmän kun Seinäjoella, eli noin 5 miljoonaa. Tämä tarkoittaa näköjään sitä, että koko kaupungin pinta-ala on rakennettua ja se asettaa omat haasteet suunnistukselle.

Jonkinlainen käsitys Susilla kuitenkin oli keskustan sijainnista, ja kulku suunnattiin sinnepäin. Minkäänlaista suunnitelmaa ei ollut ja matka eteni koristeellisia, vanhoja rakennuksia kuvaten ja ihmetellen.

Välillä poikettiin haukkaamaan pientä hiukopalaa. Kovin pitkään ravintolaa ei valikoitu vaan käveltiin sisään ja katsottiin mikä on meininki. Heti ensimmäinen ravintola osoittautui vähän paremman luokan paikaksi, valkoiset pöytäliinat hohtivat ja hopea kiilteli. Henkilökunta kuitenkin ohjasi Susiparin ystävällisesti kyökin puolelle ja laittoi sinne nätin pöydän nälkäisille matkustajille. Ilmeeltään hieman tympeän näköiset palvelualan ammattilaiset olivat loppujen lopuksi todella ystävällisiä ja auttavaisia eikä ravintolan valinta ollut pettymys. Hyvän ja täyttävän pikkupurtavan lisäksi päästiin tutustumaan venäläiseen teekulttuuriin.

Maukkaan ja täyttävän aterian jälkeen matka jatkui kohti keskustaa. Kuvia rakennuksista saatiin lukemattomia. Talojen nimet ja käyttötarkoitus jäi suurelta osin epäselväksi, mutta niille keksittiin lennosta oma historia. Yhtä kaikki, pelkästään kävely Pietarin kaduilla ja arkkitehtuurin ihastelu on jo suosittelemisen arvoinen kokemus.

Pietaria sanotaan kuulemma Pohjolan Venetsiaksi. Vaikea sanoa pitääkö paikkaansa, kun Venetsiasta on nähnyt vain kuvia, mutta kanaaleja sekä siltoja kaupungissa riittää. Susiparillekin suositeltiin jokiristeilyjä, mutta niille ei tällä kertaa lähdetty ja nälkää jätettiin seuraavalle vierailulle.

Pietari on piukassa kirkkoja, joten ilman karttaakin on hyvin todennäköistä törmätä johonkin niistä. Talon kattojen yläpuolella näkyi kullattu kupoli ja Sudet suunnistivat sitä kohti. Kirkko osoittautui Kristuksen ylösnousemuksen katedraaliksi, eli verikirkoksi. Rakennusta kutsutaan Venäläisittäin ”Kirkko veren päällä” mikä sopii nimeksi pohjalaisten näkökulmasta hyvin, koska kirkon vieressä kulkee yksi Pietarin monista kanaaleista.

Kirkko on todella kaunis ja täynnä pieniä yksityiskohtia. Rakennusta ihaillen olisi voinut viettää koko illan, mutta nähtävää oli paljon ja matkaa piti jatkaa.

Verikirkon jälkeen susipari lähti lompostelemaan kohti oletettua Nevski Prospektia, Pietarin valtakatua (edelleen ilman karttaa). Matkalla teräväsilmäinen Susikoiras bongasi liveklubin ja utelias pari tietenkin meni heti katsastamaan mitä klubilla olisi tarjottavana. Bändikavalkaadi näytti hyvin monipuoliselta ja ko. iltana oli tarjolla indie kanukkimusaa. Susipari innostui ajatuksesta heti ja marssi sisälle tiedustelemaan lipun hintoja. Huonohkolla englannilla paikan portsari selosti, että lippu kustantaa 250 ruplaa eli n. 4 euroa mutta klubi aukeaa vasta tunnin kuluttua. Susipari tuumaili,että hinnan ollessa näin huokea odotetaan viereisessä baarissa ja palataan uudestaan asiaan. Näillä hinnoilla musiikkielämää voisi harrastaa Pietarissa vaikka enemmänkin!

Tunnin päästä asiat oli kuitenkin toisin. Toinen portsari sanoi hinnaksi 2500 ruplaa (mikä olikin keikan todellinen hinta). Eli kovin halpaa lystiä se ei sitten ollutkaan ja Seinäjoen mainio Rytmikorjaamo pysyy edelleen Susien vakioklubina. Pietarin nuorisolla näyttää kuitenkin olevan rahaa sillä väkeä tungeksi jo ovella ja bändi näytti vetävän hyvin kuuntelijoita. Susipari päätti kuitenkin unohtaa keikan ja jatkaa tallustelua. Kovin ei asiaa harmiteltu, sillä parin reissuasenteeseen kuuluu liikkuvat suunnitelmat; pakettiin ei laiteta liian tiukkaa rusettia. Ehkäpä muutenkin oli jo hyvä suunnistaa hotellia kohti, sillä patikoitavaa vielä oli ja tarkoitus oli hakea vielä vähän iltapalavärkkiä paikallisesta Sparista.

Pietarin ensimmäinen päivä – ”Pietari without a map”- teemalla onnistui mukavasti ja rennosti, oikeasti yli odotusten. Saimme mukavasti tuntumaa kaupunkiin, löysimme Nevski Prospektin ja jalat neljäntoista kilometrin kävelyn jälkeen sopivasti väsyneinä palasimme omaan viihtyisään hotellihuoneeseen ja valmistautumaan uuteen päivään mykistävän kauniissa Pietarissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s