Hankintamatkalla

Tori.fi on loistava kauppapaikka. Koiraan 70 -luvulta peräisin oleva hifilaitteisto piti saada päivitettyä ja kyseiseltä sivustolta saatiinkin hankittua uudet vanhat stereot. Ne sijaitsevat Loimaalla ja niitä lähdettiin hakemaan heti loman alussa.

Auton perä oli tavaraa täysi jo lähtiessä kun mukana oli myös tuiki tarpeelliset koirahankinnat Max ja Fara. Perjantai-iltana suunnattiin kohti Sastamalaan, jossa oli tarkoitus yöpyä Susikoiraan sisaren perheen luona.

Matkan varrella, Karkussa, oli myynnissä juurikin uusiin sterkkoihin sopivat kaiuttimet. Pikainen yhteydenotto myyjään ja sovittiin tapaaminen että päästään katsomaan ja koekuuntelemaan ämyrit. Ne osoittautuivat hyviksi ja vaihtoivat omistajaa saman tien. Auton perään saatiin lisää tavaraa.

Ilta vietettiin grillaamisen merkeissä koirien väsyttäessä itseään pihamaalla. Yö meni yllättävän rauhallisesti perheen pienimpien nukkuessa kerrankin kiltisti. Sastamalan ilmanalassa täytyy olla jotain rauhoittavaa.

Aamulla lähdettiin ajelemaan kohti Tamperetta, mistä isäntäperhe oli ostanut keittiön kalusteet mökilleen. Ne piti käydä purkamassa ja kuskata Sastamalaan mökille. Keittiö oli purettu reilu parissa tunnissa ja päästiin paluumatkalle, paitsi että…

Keittiön myyjällä oli kalusteiden mukana lähes uusi astianpesukone. Se oli juuri pistetty Toriin myyntiin mutta yhtään yhteydenottoa ei ollut vielä ehtinyt tulla. Nyt kävi niin, että Susinaaraan oma kone oli hajalla ja uudelle oli tarvetta. Puolen minuutin tinkimisen jälkeen astianpesukone oli ostettu ja nostettu auton perään. Onneksi Volvon maine tilavana perheautona pitää paikkansa.

Rehellisyyden nimissä pitää tunnustaa, että kaikki tavarat ei enää millään sovi kyytiin. Osaa saatiin jättää varastoon isäntäperheen luokse seuraavaa toiviomatkaa odottamaan.

Reissuviikonlopulle sattui myös Sastamalan vanhojen kirjojen päivät. Siellä ehdittiin piipahtaa ohikulkumatkalla ja mukaan tarttui nopean katselmuksen tuloksena pari opusta. Toinen koiran koulutukseen ja toinen elämän taitoihin liittyvä. ”Saat sen mistä luovut” – oli toisen kirjan nimi. Susinaaras totesi hankintoja katsoessaan, että kirja olisi pitänyt lukea ennen reissua.

Kirjamessuilla nähtiin myös pari tuttua. Presidentti Tarja Halonen oli tutkimassa kirjoja yhtenä kirjallisuuden harrastajana siinä kun muutkin. Susipari kunnioitti hänen yksityisyyttään eikä ängennyt pyytämään yhteiskuvaa vaikka mieli teki. Toinen oli ehkä vielä vähän tuntemattomampi keppihevosvloggaaja Heppa Hippi: https://www.youtube.com/user/EasyKimmo

Päivän aktiviteetit uuvuttivat totaalisesti ja suunnitellut iltamenot unohdettiin. Aamulla suunnataan kohti Loimaata noutamaan se alkuperäinen hankinta. Siitä ei tällä kertaa enempää, stereot ansaitsevat oman lukunsa. Reissu on ollut aktiivinen ja antoisa mutta tori.fi taitaa joutua nyt hetkeksi pannaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s