Autolla Lofooteille, päivä 2

Å i Lofoten

Edellisiltainen seikkailu jätti nälän käydä tutustumassa paikkaan tarkemmin. Leiri purettiin nopeasti ja auton pakkaamisen jälkeen suunnattiin takaisin pikkukylään. Auto saatiin parkkeerattua ja lähdettiin aamukävelylle kalastajakylään.

Kylää kehutaan matkailusivustoilla, eikä syyttä suotta. Maisemat olivat kuin postikortista ja kuvaamiseen käytettiin aikaa. Aallonmurtajalta sai hienoja kuvia vuorten kainalossa sijaitsevasta kylästä. Susipari pohtikin kuinka karaistuneita paikalliset asukkaat mahtoivat olla asuessaan pitkän talven hyytävän merituulen ja korkeiden vuorien välissä. Ainakin luonnon ehdoilla eläminen on selvää, mikään ei tapahdu hetkessä ja kaupasta ei välttämättä löydy sitä kymmentä sorttia. 

Susipari olikin varautunut etenemään Lofoottien läpi paikan hengenmukaisesti, soveltaen ja mukautuen sekä toisaalta mahdollisimman ”omavaraisesti”. Myöskään mihinkään aikatauluihin tai paikkoihin ei haluttu sitoutua tai varata mitään etukäteen, vaan ajatuksena oli mennä vapaasti fiilispohjalta, Lofoottien omaa henkeä noudattaen.

Kuvattuamme ja ihasteltuamme hetkisen Å:n kauneutta, lähdimme matkaan  vuonojonoa mukaillen kohti pohjoista. Susipari tuumaili, että etenisimme siten että Lofooteille käytettäisiin pari päivää ja pari päivää ”uhrattaisiin” tiukkaan ajoon Ruotsin (ja tullessa Suomen läpi). Näin saataisiin mennä rauhassa Lofoottien läpi ja pysähdellä juuri niissä paikoissa missä tarvitsisi, keitellä kaffit kun siltä tuntuu ja saada oikea kesäloman ja vapauden tuntu.

Å:sta lähdettyämme ensimmäinen tavoitteemme oli suunnistaa kohti Svolvaeria, joka sijaitsee Lofoottien vuorijonon puolessavälissä. Ensimmäisenä piti löytää huoltoasema ja susinaaraan lompakko. Polttoainehinnoista varoiteltiin reissusivustoilla, ja tankkaaminen Ruotsissa unohtui, joten jouduimme ottamaan paikallista menovettä. Tankkauspaikalla päästiin ensimmäistä kertaa kokemaan turskan kuivattamisen aiheuttama vieno tuoksu. Siinä tuoksussa polttoaine tuoksui Chanel no5:ltä. Dieselin hinnat pyörivät 1,60 euron paikkeilla. Polttoaineen hinnan kalleus ihmetti, kun sitä Norjassa saadaan suoraan maasta. Siinä susikoiraan tankatessa myös naaraalle tuli väläys lompakon sijainnista, se oli sievästi piilotettu repun etutaskuun eli varsin loogiseen paikkaan. Blues Brothersin letkautus sai uuden muodon:”We have a full tank of gass, we are wearing sunglasses and found a wallet…hit it. ”

Ajourakkaa helpotti se, että molemmat tykkäävät ajamisesta eikä kumpikaan pelkää ajamista vieraassa maassa. Mutkaiset ja kapeat tiet myös antoivat vapauden todella ottaa se köröttelymoodi. Ohittaa ei kertakaikkiaan voinut , sillä Lofooteilla kesäaikaan on sen verran paljon autoilijoita, jotta ajotyyli on todellakin verkkainen.

Tämä ei haitannut millään lailla reissuntekoa sillä aikaa jäi paremmin maisemien ihailulle. Vuorten kauneus oli kerta kaikkiaan mykistävää ja aina kun luuli, että nyt nähtiin varmasti se kaunein vuori, niin seuraavan vuonon takana oli odottamassa jo uusi postikorttinäkymä.

Matkaa tehtiin mäkistä ja mutkaista tietä rauhalliseen tahtiin ja maisemia ihaillen. Navigaattorin ja Google mapsin matka-aika -arviot sai heti unohtaa, Kunnollliseen matkanopeuteen ei missään nimessä kannata pyrkiä, vaan keskittyä nauttimaan matkasta. Mitään kiinteää tavoitetta päivän etenemiselle ei ollut, niin edessä mateleva karavaanari tai jonoa vetävä pyöräilijä ei aiheuttanut minkäänlaista stressiä. Maisemien mykistävä kauneus sai aikaan sen, että niitä ei välillä huomattu edes pysähtyä kuvaamaan niiden ansaitsemaan tahtiin.

Turskankuivatustelineitä matkan varrella näkyi useita mutta ne olivat pääasiassa tyhjillään. Yksi erikoisuus kuitenkin nähtiin. Vuonon rannalla oleva teline oli täynnä kuivamassa olevia turskan päitä. Näille etsittiin selitystä netistä ja todennäköisimmin ne jauhetaan ja niistä saadaan proteiinipitoista evästä Afrikkaan.

Pysäköintialueet ja päätieltä sivuun johtavat pikkutien pätkät olivat usein miehitettyjä ja kahvinkeittopaikkaa jouduttiin välillä vähän hakemaan. Turskanpääpaikan jälkeen löytyi sopiva keittopaikka, johon pysähdyttiin laittamaan ruokaa ja kahvia. Sapuskan jälkeen heitettiin makuualustat heinikolle ja otettiin pienet päiväunet. Tätä on loma.

Matkan varrella ohitettiin enimmäkseen pikkukyliä ja ensimmäinen ”kunnollinen” kaupunki tuli vastaan vähän yllätyksenä. Leknesin kaupungista löytyi hulppea ostoskeskus mihin pysähdyttiin täydentämään varastoja. Tässä vaiheessa päästiin tutustumaan myös elintarvikkeiden valikoimaan ja hintatasoon. Yllätykseksi ruoka ei ole juurikaan kalliimpaa kun Suomessa, voidaan ehkä puhua samasta hintatasosta Suomen lapin pikkukauppojen kanssa. Olut on odotetusti kallista ja suureksi pettymykseksi myös karkit. Molempia ilman kuitenkin pärjätään ja ostokset saatiin tehtyä kohtuullisin kustannuksin. Mukaan saatiin myös kapusta kokkausta varten.

Bostadissa matkan varrelle sattuu Viikinkimuseo, josta Susinaaras oli lukenut juttuja. Ensin meinattiin, että jätetään museokäynti väliin mutta tarkemmin tuumattuamme pari totesi ykskantaan, että sellaista ei kuitenkaan Suomesta löydy, joten paikkaan täytyi pysähtyä.

Museorakennus oli tehty perinteisellä viikinkiajan rakennustyylillä muistuttamaan pitkää tupaa, Lång Hus:ia. Katto oli paanukatto ja rakennuksella oli pituutta huimasti. Se mainitaan internetin mukaan maailman pisimpänä nykyajan viikinkirakennuksena. Sisällä museossa oli jonkin verran esineistöä sekä työpajojen tyylisiä esityksiä. Eniten paikassa puhuttelivat kuitenkin itse ulkoalue eläimistöineen sekä vanhan tuvanpohjan löydöspaikka museon vieressä.

Museon mielenkiintoa korosti se, että paikalta on löytynyt ihan oikea viikinkien asumus, josta tuvan painauma on muistuksena museon vieressä. Museon ympärillä laidunsivat lehmät, hevoset ja villisiat kuten viikinkienkin aikana.

Ulkoalueelta löytyi aktiviteetteja ja nähtävää koko perheelle, vanhanajan leikkejä, sepän paja sekä viikinkivene, jolla myös myös museovieraat pääsivät halutessaan pienelle veneseikkailulle. Ranta sijaitsi n. 1,5 kilometrin päässä viikinkimuseoalueesta. Viikinkien aikana varmasti tuvan sijainti on ollut tarkkaan harkittu, riittävän kaukana rannasta ja puolustuksellisesti korkealla, jotta näkyvyys on ollut hyvä.

Museolla viihdyttiin noin kolme tuntia. Itse esineistö ei ollut kovin runsas mutta paikka oli mukava ja jalkoja saatiin verrytellä kun patikoimme museolta rantaan. Myös eläimet ja paikan historiallinen arvo ihan oikeana viikinkien asuinpaikkana loivat kiinnostavan ulottuvuuden museoalueeseen.

Patikointi ja museo toivat hyvän levähdyksen reissuntekoon ja matkaa jatkettiin virkistyneinä eteenpäin. Svolvaerissa oltiin jo neljän korvilla ja matkaa päätettiin jatkaa eteenpäin. Ajokilometrit eivät rasita tai tunnu Lofooteilla sillä näkemistä on koko ajan. Erityisen kauniina jäi mieleen Lilandin alue Svolvaerista pohjoiseen, Laupstadin lähellä. Matkan edetessä susipari rupesi pikkuhiljaa miettimään, josko malttaisi asettua makuulle ja leirintäalueita silmäiltiin ja etsittiin matkatessa. Laupstadista eteenpäin mentäessä tuntui kuin leirintäalueet olisivat vähentyneet. Ne muutamat mitä tuli vastaan olivat tupaten täynnä.

Yösijaa etsiessä pidätettiin välillä tekemään ruokaa. Leknesistä ostettiin päivällistä varten hampurilaisvärkit ja niitä alettiin vääntämään kallioisella pysähdysalueella. Hampurilaisten tekeminen kenttäolosuhteissa kertakäyttögrillillä hieman huolestutti, mutta lopputulos oli vallan mainio eikä häpeä yhtään Akseli Herlevin tuotoksille. Aterian kruunasi susinaaraan jälkiruuaksi tekemä hedelmäsalaatti. Maha täynnä lähdettiin matkaamaan eteenpäin.

Kello alkoi olla jo melko paljon ja yöpaikan löytyminen aiheutti hieman huolta. Sivutiet olivat pääasiassa lukittu puomeilla ja maasto oli teltan pystyttämisen kannalta märkää ja soista. Yöpyminen päätien varressa ei ollut ensimmäisenä mielessä ja matkaa jatkettiin leirintäalueen kylttejä odotellen. Ennen Hinnöyaa löytyikin pieni paikka josta käytiin kysäisemässä ensisijaisesti mökkiä. Ne olivat täynnä ja teltta-alue oli ruuhkaisa joten matkaa jatkettiin seuraavaan, alueen työntekijän opastamaan paikkaan Kongsvikissa.

Kongsvikissa tien varressa löytyi pieni kyltti, jossa luvattiin telttapaikkoja ilmaiseksi. Tätä ei osattu heti yhdistää neuvotuksi leiripaikaksi ja pienen ketunlenkin jälkeen päästiin kartalle. Cozy Camping on yksityistalon pihaan tehty pikku paikka, johon talossa asuva rouva majoittaa retkeilijöitä. Luvan hakeminen toiminnalle oli unohtunut, eikä telttapaikasta voinut ottaa maksua mutta lahjoituksia otettiin vastaan. Talon seinässä oli kyltti ”Rooms available”, joten päätettiin kysäistä majoitusta sisätiloista.

Yösijaksi saatiin pihapiirissä oleva koko talo. Talo oli pieni ja idyllinen, ilman sähköä ynnä muita mukavuuksia mutta sisustettu todella kodikkaasti kunnioittaen rakennuksen vanhaa ikää.

Takkaan laitettiin tulet ja iltateet juotiin tunnelmallisessa kynttilänvalossa. Talossa koettiin tunnelmallisia hetkiä, josta haluamme kirjoittaa jutun myöhemmin. Ikimuistoinen ilta kuitenkin parin kannalta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s