FHRA:n Night Race Kauhavalla

Kauhavalla ajettiin kiihdytyskisojen SM-finaaliajot elokuun viimeisenä viikonloppuna. Tapahtuma kiinnosti Susiparia varsinkin valokuvauksen kannalta, onhan kiihdytysajo autourheilun aatelia: näyttävää ja vauhdikasta. Niinpä tapahtuma päätettiin ottaa kiintopisteeksi viikonlopulle. Illalla ajettava kisa toi myös mielenkiintoisen haasteen itse kuvaamiselle, kuinka saada onnistuneita otoksia hiukan hämäremmissä olosuhteissa.

Susikoiras tutustui FHRA:n nettisivuihin ja huomasi, että kuvauslupaa voi hakea näppärästi tapahtuman nettisivujen kautta täyttämällä sähköisesti median akkreditionti- kaavakkeen, johon tuli anovan instanssin perustiedot. Näin päästäisiin radan läheisyyteen varmasti ja kulku alueella onnistuisi helposti muutenkin. Lupa tuli hetimmiten ja niinpä Susipari tuumasikin, että käydään hakemassa luvat jo torstaina sekä tutustumassa itse alueeseen, jottei aikaa kulu varsinaisena kuvauspäivänä enää siihen puuhaan. FHRA näyttää järjestönä suhtautuvan positiivisesti kiinnostuneisiin kuvaajiin ja ehkäpä järjestö kokee myös hyötyvänsä bloggaajienkin kiinnostuksesta. Kaikkinainen positiivinen näkyvyys lajille on tietenkin suotavaa.

Torstaina varikkoalueella oli jo melkoinen pöhinä. Autoja katsastettiin ja alueelle valuivat eri tallien rekat ja linjabiilit. Siellä täällä käynnisteltiin autoja, melkoisin pörinöin. Tämä laji kyllä paitsi näkyy myös tuntuu ja kuuluu! Susipari suunnisti kilpailutoimistoon hakemaan tarvittavia kuvausdokumentteja. Toimistossa vastaanotti meidät erittäin ystävällinen henkilökunta. Susipari sai median huomioliivit, rannekkeet sekä autoon kulkuluvan ja niin varustus oli varsinaista kuvauspäivää varten valmis.

Pari päätti vielä hetken kierrellä alueella ja makustella tunnelmia. Koirat oli otettu takaboxiin mukaan ja päätettiin, että tämähän on hyvä paikka totutella nuoria koiria vähän ”ihmisten ilmoille”. Tunnelma alueella oli varsin mukava ja leppoinen, ihmiset ottivat kontaktia ja tulivat juttusiin. Koirat näyttivät varsinkin murtavan jään ja saivat huomiota. Kirjaimellisesti lenkkiavaimet putosivat kädestä ja auton ruuvaus jätettiin sikseen kun koiraparivaljakko ilmestyi näköpiiriin. Niitä kerittiin kehua ja rapsutella kesken kilpurien valmistelun. Fiilis oli todella mukava alueella ja Susipari itsekin sai mukavasti bensaa liekkeihin lauantaita varten. Tapahtuma olisi varmasti mieleenpainuva.

Lauantai-iltapäivällä lähdettiin katsomaan itse kisaa. Ensimmäinen käynti tehtiin pelkät kuulosuojaimet päässä ja lähtösuoran alussa tuli selväksi, että se ei riitä. Meteli on korvia huumaava. Itse asiassa ei pelkästään korvia, vaan koko kehoa. Muistissa oli kyllä teini-iän käynnit Motoparkin juhannuskisoissa, mutta silloin kisoja katsottiin kauempaa katsomosta. Betoniporsaiden takana auton lähtö tuntui todella iskuna palleaan. Note to my self: -kun käydään kotona ruokkimassa koirat, niin myös earit pitää ottaa mukaan.

Jo aiemmin kiinnitettiin huomio hauskan näköisiin junioriluokan autoihin ja niitä jäätiin nyt seuraamaan lähtöpaikalle. Autot ovat kuin pienoismalleja isoista dragstereista, myös äänen ja nopeuden suhteen. Toinen asia mikä kiinnitti huomion oli naisten ja tyttöjen määrä osallistujissa. Vaikka huomio on näin sukupuolineutraaliuden aikana epäkorrekti niin silti ilahdutti, että oletus miesvaltaisesta lajista ei välttämättä pidä paikkaansa.

Kisoja lähdettiin katsomaan ja kuvaamaan melko lailla lajia tuntematta, ja tarkoitus oli lähinnä keskittyä lajin visuaalisuuteen ja äänimaailmaan. Lajin harrastajat osoittautuivat todella ystävälliseksi ja avuliaaksi porukaksi, ja Susipari pääsi tutustumaan radalla nähdyn, Vilppulasta kotoisin olevan Alisan talliin. Ystävällinen perhe kertoi lajin junnuluokasta, autosta ja lajista yleensä.

Alisa ajokkina on Amerikasta ostettu, vähän reilu 200 kuutioinen auto. Rungon materiaalit ja ulkonäkö ovat kuin dragstereissa, joskin koko ja teho on junioriluokkaan sopiva. Autossa on noin 70 hevosvoimaa ja huippunopeus on rajoitettu 138 kilometriin tunnissa. Myös nopein sallittu aika kisamatkalla on rajoitettu, joten rämäpäisinkään junnu ei pääse vaarantamaan turvallisuuttaan ajon aikana. Auton paino kuskin kanssa on vähintään 230 kiloa ja kiihtyvyys 0-100 kmh on viiden sekunnin luokkaa. Mistään moposta ei siis ole kysymys ja auton turvavarusteiden onkin oltava kunnossa. Auto myös katsastetaan ennen jokaista kisaa.

Alisa on kiihdytysautokuski jo kolmannessa polvessa, ja koko perhe on mukana toiminnassa. Kisoja on kesän aikana kierretty useita aina Ruotsia myöden. Varikolla perheen kotina on bussista tehty huolto-kuljetus-matkailuauto josta löytyy muun muassa sauna. Toista samanlaista ei kisa-alueella nähtykään. Pitkä kokemus harrastuksen parissa näkyy hyvin auton näppärissä tilaratkaisuissa; Esimerkiksi saunan lauteita siirtämällä ja väliseinän nostamalla saunasta saadaan tila kilpurin kuljettamiseen. Hyväntuulisen keskustelun aikana käy hyvin selväksi, että tämä on koko perheen harrastus ja siitä nauttivat kaikki.

Tyttöjen osuus otetaan varovasti esille keskustelussa, ja aikaisempi havainto naiskuskien määrästä osoittautuu oikeaksi. Junioriluokassa tyttöjä on noin puolet ja menestyminenkin on ollut hyvää. Perheen isän mukaan tämä johtuu siitä, että tytöt ovat huomattavasti rauhallisempia ja tekevät vähemmän virheitä. Pojilla hermot menevät jo lähtöön jonottaessa eikä keskittyminen riitä suoritukseen saakka. Perheen nuori neiti onkin niittänyt menestystä kisoissa ja jatkoa on jo hieman suunniteltu. Isä on rakentanut itselleen Corvettea ja projektin venyessä näyttää siltä, että seuraava sukupolvi saa sen ajokikseen.

Kausi päättyy tähän kisaan ja talven harjoittelu on lähinnä reaktionopeuden kehittämistä. Kisan aikaan odoteltiin lopullisia pisteitä ja Alisan sijoittumista SM-sarjassa. Tätä kirjoittaessa tulokset löytyivät, ja mikäli tulkinta on oikea niin Alisa on Junior Dragster -luokan kolmas. Onnittelut !!!

Jutustelun jälkeen iltaa jatkettiin taas radan varressa. Isommissa kilpatiimeissä väkeä oli kun pipoa. Auton huoltaminen ynnä muu kuntoon laittaminen kisan aikana vaatii osaavia ihmisiä. Esimerkiksi Lehtimäen Top Fuel -auton moottori ja vaihdelaatikko puretaan joka lähdön jälkeen lähes kokonaan. Pelkästään lähtöpaikalla avustajia tarvittiin useita avustamaan auto kohdalleen ja dokumentoimaan suoritusta. Kaukolan Juhan sanoin, homma vaatii rahan lisäksi paljon hyviä kavereita.

Kisojen seuraaminen jäi melko vähäiseksi autoja ihastellessa ja kuvatessa. Luokat vaihtuivat ja autot toistensa perään kiihdyttivät lentokentälle rakennettua suoraa pitkin. Liki ainoa asia mihin pystyi keskittymään oli näyttötauluille tulevat varttimailin ajat ja huimat loppunopeudet.

Hienoimpia kuvauskohteita illan pimetessä olivat burn outit. Niiden kuvaamiseen ja fiilistelyyn käytettiin hyväisesti aikaa odotellessa illan pääesiintyjää. Kuvaaminen oli kovin haasteellista hämärtyvän illan ja lähtöalueen kirkkaiden valojen takia. Kuvaajista paikalla oli meidän lisäksemme enää ammattilaisia, jotka erottuivat hyvin kalustonsa kanssa. Ihan toivottuun lopputulokseen ei harrastajaluokan kameralla päästy mutta jotain saatiin kuitenkin tarttumaan kennolle.

Illan kohokohtana oli Timo Lehtimäen Top Fuel -luokan dragsteri. Ero Alisan autoon on huomattava; Vähän toista tonnia painavassa autossa on noin 8000 hevosvoimaa ja varttimaili ( Oikeammin matka on turvallisuussyistä lyhennetty 305 metriin ) taittuu hieman yli neljään sekuntiin loppunopeuden ollessa 500 kmh tienoilla. Onnettomuudeksi näytösluontoinen burn out venähti ilmeisesti liian pitkäksi ja vaihdelaatikko hajosi. Itse lähtö jäi näkemättä mutta burn outin raaka meteli antoi jo hyvin osviittaa mitä lähtö olisi ollut. Vain metrien mittaiset liekit pakoputkesta jäivät puuttumaan kuvista.

Lehtimäen autoa huollettiin lähtökuntoon ja sitä odotellessa kikkailtiin kameran kanssa yrittäen vangita kennolle savuja ja valoja. Valitettavasti seuraava keikka kutsui, ja Susiparin täytyi jo rientää kohti Ylihärmän kuntokeskusta. Jälkeenpäin selvisi, että seuraava yritys onnistui ja näyttävä lähtö olisi ollut kuvattavissa. Youtubesta löytyy onneksi huima video vastaavasta lähdöstä.

Kiihdytysajot olivat kaikkea sitä, mitä lähdettiin hakemaan; Erittäin näyttävää ja meluisaa. Erityisesti iltahämärän lähdöt tekivät vaikutuksen ja vaikka kiire seuraavaan kohteeseen alkoi painaa päälle, ei kuvauspaikalta olisi malttanut lähteä millään. Voi vain kuvitella kuinka jännitys vielä lisää tunnelmaa, kun luokat ja kuljettajat ovat tuttuja. Lisänä odotuksiin ja hieman yllätyksenä tuli se, miten ystävällisiä ja avoimia ihmisiä lajin harrastajat ovat.

Ainut asia mikä jäi mietityttämään on kisojen ympäristövaikutukset sekä luonnolle, että ihmisille. Burn outissa kumi palaa ja savu on melkoinen. Top Fuel -luokan auto polttaa nitrometaania parhaillaan 60 litraa yhtä kiihdytystä kohti ja melusaastettakin syntyy runsaasti. Emme kuitenkaan käy moralisoimaan ja uskomme, että näitä asioita on mietitty. Esimerkiksi luvissa annettua kilpailuaikaa noudatetaan hyvin täsmällisesti, jotta ylimääräiseltä melusaasteelta vältytään.

Kaiken kaikkiaan kisoista jäi mukava ja positiivinen fiilis. Harrastajiksi susiparista ei varmaankaan ole, mutta katsojana ensi kauden kisoissa todennäköisesti vieraillaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s