KUUNTELUSSA: Opeth -In Cauda Venenum-

Levyn ensikuuntelua täytyi odottaa viikon verran sen ilmestymisestä. Hyvissä ajoin ennakkoon tilattu levy seikkaili postin mukana ties missä, mutta päätyi onneksi perille. Susikoiras otti ensikosketuksen jo Spotifyssä, mutta Naaras halusi odottaa oikean äänitteen saapumista. Opeth on Susinaaraan lempibändejä, kun koiras on ottanut ensikosketusta orkesteriin vasta viime aikoina. Oli siis selvää, kumpi ottaa asiakseen kertoa levyn tunnelmista.

Opethin levyn ilmestyminen on aina jännittävä tapahtuma progepiireissä. Ihan täysin et voi koskaan nimittäin tietää mitä bändi on tehnyt ja se onkin se juttu kuuntelijan kannalta. Odotettavissa on taatusti aina yllätyksellisyyttä vaikka vannoutunut fani tunnistaakin tietyt melodiset Opeth-koukut. Bändi on rohkeasti kulkenut omaa polkua ja ottanut uutta suuntaa musiikillisen uransa aikana. Alun rankasta ”örinä” ja death metallista bändi on luopunut viimeisten levyjen saatossa tinkimättä kuitenkaan musiikillisesta tasosta. Opeth tekee musiikkia, joka avautuu monen kuuntelun jälkeen. Ja pakko myöntää tämänkin levyn myötä, että bändi on todella taitava eikä kuuntelijaa päästetä helpolla.

Levyn aloitus raita: Garden of Earthly Delights on lyhyt jopa vähän mystinen instrumentaali kappale, joka voisi sopia vaikka minkä kauhuelokuvan elokuvamusiikiksi. Biisissä sukelletaan jonnekkin todella syvälle alitajuntaan. Kuuntelija johdatellaan suorastaan vähän jännittyneeseen tilaan, mitä seuraavaksi tulee…

Dignity biisissä tarjotaan kuuntelijalle heti tuttua Opeth-koukkua. Korviinpistävää kappaleessa on hieno kitarasoolo, joka kuulostaa harvinaisen kuulaalta ja jotenkin hienolla tavalla kasarimaiselta. Jännä mielleyhtymä! Tempo ja tunnelma vaihtuu kesken kappaleen mikä on omiaan Opethille. Opethin vahvuus on ollut aina tämä. Raskaisiin biiseihin saadaan upotettua kauniita ja kevyitä elementtejä, kuten akustista kitaraa. Tuttua Opeth-tyylistä melodista koukkua ja taiturointia eri tunnelmien välillä. Huomaa jo tässä vaiheessa, että biisi kasvaa kasvamistaan.

Susinaaraan lempikappaleeksi tuli heti Heart in Hand. Tempo on ehkä hiukan tiukempi tässä biisissä ja rouhea kitarointi on muutenkin mieleen. Biisi lähtee heti matkaan hyvällä asenteella, rullaten kuin juna johon oli helppo tarttua. Aika näyttää käykö niin kuinka usein käy, että se alun suosikki kappale unohtuu ja joku yllättäjä nousee levyltä ohi. Jossakin kohdissa tuli mieleen jopa kotimainen Kingston Wall ja hiukan psykedeelisetkin tunnelmat. Joka tapauksessa tämänkin kappaleen vahvuus on hieno kitarointi.

Next of Kin biisi ei vielä puhuttele parin kuuntelun jälkeen eli vaatii vielä vähän kuuntelua. Åkerfeldtin laulu kuitenkin on se joka vie biisiä ja loppua kohti kappale paranee ja huokuu suorastaan mahtipontista elokuvamaista tunnelmaa viuluineen. Seuraava biisi Charlatan hämmentää soppaa edelleen riitasointuisella riffittelyllään. Biisi ärsyttää ja haastaa tasapuolisesti. Kotiläksyksi menee tämäkin.

Universal Truth biisissä päästään kauniiseen tunnelmointiin, jotain mielleyhtymiä tulee Opethin Damnation levyyn yhdistettynä 70-luvun musiikkiin. Kappale kuulostaa välillä Uriah Heepiltä, välillä Pink Floydilta. Jännä miksaus. Ehdottoman kaunis ja kevyt kappale, joka kuljettaa kuuntelijaa hienosti.

Levyn ehdoton kuriositeetti on The Garroter biisi. Kappale on täysin erilainen mitä Opeth on koskaan tehnyt. Garroter on uskomattoman hieno ja tunnelmallinen biisi, jossa vilahtelee monenlaisia instrumentteja. Kuuntelija lähtee välittömästi mielikuvamatkalle Amerikkalaiseen Jazz-klubiin eli synkästä dark metallista on todellakin nyt lähdetty melko kauas. Opeth fanin on kuitenkin pakko antaa anteeksi nimittäin kappale on todella nokkela ja kiilaa Susiparin mielestä levyn kärkisijoille.

Continuum palauttaa bändin jazz-seikkailunsa jälkeen jälleen Opethmaiseen maailmaan. Kappale onkin kaunis ja raju tuttuun Opeth tyyliin eli tunnelmien välillä liikutaan hienosti ja biisissä on hienoja instrumentaali osuuksia. Tämäkin biisi tulee taatusti nousemaan kuuntelujen myötä vielä paljon.

All Things Will Pass on hieno lopetus ja ikäänkuin saumaton jatkumo Continuum-kappaleelle. Biisi kokoaa ne elementit,joita levyssä on vilahdellut. Hienoja instrumentaaliosuuksia, kitarasooloja, tunnelmointia ja mielikuvamatkaa kauniin kuulaista tunnelmista raskaampiin sfääreihin. Synkän kaunista, niinkuin Opeth on. Täydellinen lopetus levylle.

Kaiken kaikkiaan levy on Susiparin mielestä upea. Hienoja linkkauksia 70-luvun musiikkiin, progeen ja rock´n rolliin. Ensimmäinen kuuntelu oli vasta alkusoitto levyyn ja levy vaatii pureskelua pitkään. Levy on varsin monipuolinen instrumenttien osalta ja välillä jopa mahtipontinenkin. Levy on jännällä tavalla myös varsin visuaalinen, moni kappale sopisi mainiosti elokuvamusiikiksi. Monenlaisia mielikuvia heräsi Susiparille kuuntelun aikana. Ruotsin progeihme Opeth onnistui jälleen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s