Sudenpesän tapetointia ja sisustusta, osa 2

Talon rakenteisiin ei ollut tarvetta puuttua ja remontin osalta päästiin pelkällä tapetoinnilla. Huoneiden käyttötarkoitusta muutettiin hieman; Ruokailuhuoneesta päätettiin tehdä musiikkihuone ja toisesta olohuoneesta makkari. Jouluun mennessä oli tavoitteena saada tapetoitua kolme kuvaan kehystettyä huonetta. Loput makuuhuoneet olivat hyvinkin asuttavassa kunnossa, joskin tyttöjen huoneet tapetoidaan myöhemmin heidän itsensä valitsemilla tapeteilla.

Kun pohjat oli tehty valmiiksi, sujui tapetointi nopeasti. Huoneet tulivat valmiiksi suunnilleen päivä per huone.

Olohuoneen, musiikkihuoneen ja uuden makuuhuoneen tehosteseinät valmiina.

Tasavärisemmissä ja yksinkertaisissa tapeteissa ei tule juurikaan yllätyksiä, mutta nämä isokuvioiset tapetit hieman yllättivät valmiina. Lopputulos oli erilainen, mitä odotettiin mutta ei missään nimessä pettymys. Varsinkin musiikkihuoneen tapetti oli lopuksi eniten molempien mieleen sillä ennen seinäänlaittoa tapetin tummuus arvelutti hiukan molempia. Lopputulos oli kuitenkin yli odotusten!

Uudessa makuuhuoneessa ei ollut ovea, ja siihen mietittiin jos jonkinlaisia ratkaisuja. Talon sisustukseen sopivia viiluovia ei ollut saatavilla mikä ei sinällään ollut ongelma. Nykyaikainen prässätty, valkoinen ovikin olisi kelvannut mutta avautumissuuntaa ei olisi saanut sopimaan mihinkään. Ratkaisuksi tuli edullinen paljeovi joka kaiken lisäksi sopi tapetin väriin hyvin.

Kolmen huoneen pikainen päivittäminen saatiin valmiiksi kuudessa päivässä viimeistä listaa myöden. Onneksi apua oli saatavilla, kahdestaan ei urakkaa oltaisi saatu valmiiksi näin ripeästi. Nyt muuttamiseen ja joulukoristeluihin jäi aikaa vielä ruhtinaalliset neljä päivää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s