Roadtrip Lappiin, päivä 3

Muotkan Ruoktussa herättiin puoli kahdeksan korvilla ja käytiin herättämässä umpiunessa nukkuvat koirat autosta. Aamuherätys oli vähän turhankin aikainen, kun pelättiin, että auto lämpenee auringon paahteessa. Killin kellit, lämmintä oli kymmenkunta astetta ja koirilla ei ollut mitään hätää. Keli oli muuttunut yön aikana helteestä kylmän viileäksi. Ensi töikseen käytiin koirien kanssa keskipitkällä lenkillä johon paikka tarjosi mahtavat mahdollisuudet. Kamerakin otettiin mukaan ja saatiin muutama hieno maisemakuva sekä mukavia tilannekuvia koirien aamu-uinnista. Hyytävä vesi ei näköjään ollut koirille hidaste.

Aamulenkin jälkeen keiteltiin aamupuurot, ruokittiin koirat ja pakattiin auto. Aikaa oli riittävästi, niin keriittiin ottamaan vielä pienet tirsat ennen automatkaa. Lähtiessä käytiin vielä juomassa kahvit ja jututettiin paikan omistajaa. 86 -vuotias Hans pyörittää paikkaa vielä tässä vaiheessa kesää itsekseen paistaen poronkäristykset ja huolehtien majoittujien mukavuuksista mökkeineen. Hän joutui tunnustamaan, että edellinen päivä oli yllättänyt kiireisyydellä, mutta oli selvinnyt urakasta hyvin. Leppoissaa tarinointia olisi riittänyt hyvinkin, mutta Susipari sanoi Hansille hyvästit ja läksi ajamaan kohti Karigasniemeä.

Karigasniemellä käytiin täydentämässä varastoa paikallisessa marketissa ja yllätykseksi paikalla oli norjalainen kuvausryhmä tekemässä juttua rajan aukeamisesta. Ryhmä haastatteli paikallisia mutta saattaapa olla, että Susipari näkyi Norjan uutisten jutussa. Kauppareissun jälkeen raja ylitettiin jännittävissä merkeissä; Koirilla oli kaikki dokumentit mukana, mutta niitä vannotettiin pysymään vaiti ettei rajavartiat joudu turhaan pysäyttelemään retkuetta. Juuri kriittisellä hetkellä Fara päätti ilmoittaa olevansa kyydissä ja pisti pystyyn melkoisen rähäkän. Onneksi turhaan ja rajan yli päästiin ilman viranomaisten tarkastusta saatika näkemistä.

Karigasniemi – Kautokeino väli ei ole kuin vajaa 150 kilometria, mutta se tuntui tämän reissun pisimmältä osuudelta. Välillä oli ihan mukiin meneviä maisemia mutta pääasiassa tie oli kohtuullisen tylsää ajettavaa – ja hidasta. Matkaa tehtiin pikku evästauko mukaan luettuna liki kolme tuntia. Hieman ennen Kautokeinoa oli risteys Altaan. Aamupäivästä mietittiin mahdollisuutta ajella katsomaan Jäämeren maisemia, mutta päätöksen hetkellä vaihtoehto unohdettiin suosiolla. Tällä matkavauhdilla ei oltaisi kotona juhannuksena jos Norjan reittiä jatkettaisiin pidemmäksi.

Tie Karigasniemestä Kautokeinoon mukaili jokea ja matkalla näkyi siellä täällä poronhoitoon liittyviä erotusaitauksia ja saamelaisten kesäasumuksia. Susipari myös kiinnitti huomion talojen pihapiireihin, puutarhoita ei tarvitse laittaa luonnon ollessa ympärillä, eikä poronhoitoon varsin tarvita isoja ulkorakennuksiakaan. Myös välimatkat ovat pitkiä, kauppareissulla 70 kilometrin matka ei taida olla paikallisille paljon mitään.

Mielenkiintoisen pysähdyksen matkalle tarjosi Kautokeino, kolmentuhannen asukkaan saamelaiskylä, jonka erikoisin käyntikohde on ehdottomasti hopeagalleria ”Juhls Silver Gallery”. Sen ovat perustaneet paimentolaisuudesta ja paimentolaiskulttuurista kiinnostuneet Regina ja Frank Juhls vuonna 1959. Regina saapui Saksasta ja Frank Tanskasta Kautokeinon alueelle joka vielä silloin oli hankalasti saavutettavissa. Yhteiset mielenkiinnonkohteet kuitenkin yhdistivät parin ja he alkoivat rakentaa asuntoa kylän reunalle. Hopea-alalle he päätyivät kun paikalliset alkoivat tuoda pieniä korujaan korjattavaksi, jolloin pari haki lisäoppia korujen korjaamiseen ja valmistamiseen Saksasta. Sittemmin taiteilijapari on rakennuttanut ja rakentanut itse näyttävän taidegallerian, joka on laajentunut vuosikymmenien aikana. Hopeakorut, taide ja esineet niin kuin itse rakennuskin hakevat muotonsa ympäröivästä luonnosta.

Paikan henkilökunta esitteli galleriaa ja kertoi perustajapariskunnan historiasta ja rakennuksesta henkilökohtaisella opaskierroksella. Erikoinen kuriositeetti galleriassa on itämaisten esineiden osasto jonka pariskunta on kerännyt käynneillään Afganistaniin ja Aasiaan. Aiemmin myyntituotto käytettiin pakolaisten hyväksi, mutta toiminta on lopetettu, koska avun meneminen perille ja oikeaan kohteeseen on nykyään epävarmaa. Mukava oli myös nähdä, että Regina on edelleen aktiivisesti mukana toiminnassa ja tekee galleriaan nykyään suurta mosaiikkityötä.

Kautokeinosta suunnattiin kohti Hettaa, Enontekiön kuntakeskusta. Tarkoituksena oli käydä syömässä ja kahvilla Suomen rajan jälkeen olevassa matkamuistomyymälässä mutta se oli edelleen suljettuna rajojen sulkemisen jäljiltä. Määränpäähän ei ollut enää pitkä matka ja Hetan kioski oli onneksi auki niin saatiin ravinnontarve tyydytettyä. Pikaisen kauppareissun jälkeen pyrähdettiin muutaman kilometrin päässä keskustasta olevalle Susikoiraan vanhempien mökille.

Yöpaikka laitettiin juuri valmistuneeseen pikkumökkiin ja käytiin katsastamassa tiluksia. Ilta oli vielä nuori, niin kerittiin hyvin käydä koirien kanssa pikku kävelyllä ja kalastelemassa lähistön pikkujärvellä. Tuuli alkoi vaivaamaan sen verran, ettei kalastamisesta tahtonut tulla mitään niin suunnattiin takaisin mökille iltapalan tekoon. Matkanteko alkoi jo rasittaa sen verran, että päivän kirjoittamisurakka jätettiin suosiolla myöhempään ajankohtaan ja painuttiin pehkuihin.