Susiparin varsinainen ”grand tour” eli isompi moottoripyörä reissu siirtyy loppukesälle. Nyt ollaankin tehty pieniä päiväpyrähdyksiä mahdollisuuksien mukaan. Päiväreissujen agenda on seuraavanlainen: jokin syy keksitään päiväretkelle ja sen jälkeen startataan. Retken ei aina tarvitse olla edes pitkä, riittää, että arki katkeaa vaikka hetkeksikin. Tällä kertaa syy oli hyvä ruoka ja niinpä suunnaksi otettiin närpiöläinen kasvihuoneravintola Lind’s Kök. Susipari sai seurakseen myös Susikoiraan serkun, joka huristeli aamupäivästä paikalle liittyäkseen ”letkaan”. Kolmen pyörän letka ei ehkä ole vielä näyttävä mutta toisaalta sopuisa ja rento. Matkanteko on jouhevaa ja rupattelu lyhentää ajokilometrejä kummasti.

Lind’s Kökin parkkipaikalla oli vielä tilaa kolmelle komealle sarvipäälle. Pyörien takana oli mansikoiden noutopiste.

Lind’s Kök sijaitsee likipitäen 8-tien varressa hitusen Närpiöstä etelään päin. Nälkäiset Sudet ajoivat ensin kiihdyksissään viitan ohi ja pienen ketunlenkin jälkeen risteys löytyi. Paikan päälle tultaessa viitteitä eksotiikasta antoivat palmut, joita oli pihapiirin reunamilla. Heti tietenkin selfieitä ottamaan ja huijaamaan, että ”hei me ollaan Kanarialla”!


Sisälle mentäessä pääsi heti Etelä-Euroopan tunnelmiin: ravintolassa oli monenlaista eksoottista hedelmäpuuta ja kukkaa. Puitteet olivat ihanan valoisat ja väljät. Kasvihuoneen kuumuudesta ei myöskään tarvinnut kärsiä, vaan ilma oli miellyttävä sisällä.


Ruokailu tapahtui noutopöydästä käsin. Vihannesten ja hedelmien lisäksi tarjolla oli kanaa, lohta sekä kasleria. Todellinen pohjalainen lihansyöjäkään ei siis pety!

Ruoka oli paitsi esteettisesti kaunista ja hyvää myös tuoretta ja maukasta. Hedelmät maistuivat aivan erilaisilta kuin kaupasta ostettuna.

Kukkiakin voi syödä! Voi mikä makujen sinfonia ja värikylläisyys. Ruoka hoitaa paitsi maullaan myös kauneudellaan ja väreillään.

Lind’s Kökin yksi bravuureista on varmasti mansikat valkosipulilla. Yht äkkiseltään täysin sopimaton pari, mutta Susipari tuumasi, että kombo toimii erinomaisesti!

Jälkiruokana oli tarjolla samettinen ja raikas kurkku pannacotta. Nam! Vaikkakin ruokaa tuli syötyä yli oman tarpeen, niin sen laatu ja keveys antoivat puhtia, eikä moottoripyöräilijöiden silmät alkaneet lupsua. Matkaa taitettiin reippaasti Jurvan, Kurikan ja Jari Mäen liikkeen kautta kotiin. Kiireisen ja rankankin kevään jälkeen Susipari tuumasi, että nyt tuntui ensimmäiseltä oikealta lomapäivältä.
Mikäli haluat kuulla myös moottoripyörän pärinää. Teimme reissustamme videon youtube-kanavallemme.
Olipas ihanan näköinen paikka!
TykkääLiked by 1 henkilö