
Susikoiraan moottoripyörä on Suzuki VL1400 Intruder vuosimallia 1999. Pyörä käytiin ostamassa Vaasasta kesällä 2020. Se on tuotu Ruotsista ja iästään huolimatta sillä oli ajettu vasta vähän yli 16 000 kilometria. Ensimmäiset kolme tuhatta kilometria ajettiin kaksi päällä, kunnes Susinaaras sai kortin ja oman mopon käyttöönsä. Mikään helpoin pyörä Intikka ei ole ajaa, mutta kahdestaan ajaessa sen vinkeet oppi, eikä sitä enää osaa moittia. Loppukesän päätös oli, että tämä me pidetään. Pyörään on tehty hyvin vähän muutoksia; Alkuperäiset sarvet on vaihdettu suoriin ja takaiskarit on lyhyemmät säkäkorkeuden madaltamiseksi. Pakoputkia on myös avarrettu ja äänet 1400 kuutioisessa koneessa on muhkat. Intikassa olisi ainesta aikanaan museorekisteriin, mutta siinä mielessä sitä ei säästellä. Se on hankittu käyttöön.

Susinaaraan aloituspyöräksi valikoitui Kawasaki LTD 450. Susikoiraalla oli kokemusta pyörästä ennestään ja hän kehui sen ajettavuutta. Etuna oli myös se, että pyörä sijaitsi lähellä, Seinäjoella ja oli vielä siistikuntoinen, niin ostopäätös oli helppo tehdä. Tärkein kriteeri oli myös se, että naaraan päkiät ulottuivat juuri ja juuri maahan pyörän päältä. Ostopäätös tehtiin hivenen hätäisesti eli se ostettiin ennen A-kortin saamista (mikä olikin varsin hikinen prosessi) mutta pyöränhankintaa ei ole toisaalta tarvinnut katuakaan. Se toimii ja on ollut hyvä opetusmestari moottoripyöräilyn saloihin. Kuutioiden ollessa maltilliset 450, oli naaraalla turvallinen tunne, ettei pyörä tee mitään yllätys kirmailuja. Loppukesän ajon jälkeen totuus oli kuitenkin se, että pyörä on hivenen liian korkea naaraalle edelleen vaikka siihenkin laitettin lyhyemmät iskarit. Painopiste jää korkealle ja pitkiä ajoja tehdessä Naaras alkoi kaipaamaan myös lisää kuutioita. Syksyllä renkaita potkittiin maltillisesti ja Naaras koeistui muutamia ajokkeja. Lokakuulla myyntiin tuli Moto-Seinäjoelle kaunis baggeri, HD Sportster. Ja sehän istui kuin hanska käteen.

Sportster (XL 883 low) on vuosimallia 2011 ja sopii hyvin lyhyelle kuskille. Painoa on260 kg mutta painopiste on niin alhaalla, että se on helppo käänneltävä ja soljuu mukavasti mutkissa. Etuna on myös kovat sivulaukut, jotka uppoutuvat moottoripyörään nätisti. Naaraan kamppeet retkikeittimineen mahtuvat mainiosti kyytiin. Vaihteet ovat selkeät ja pyörä muutenkin tykyn oloinen. Kuutioita on 883, eli kuutiot tuplaantuivat Kawasakista. Pyörä on silti vielä riittävän maltillinen mutta kiihtyy ohitustilanteissa kuitenkin riittävästi. Pientä HD:maista tärinää on verrattuna Kawasakiin mutta se tuntuu vain jalkapohjissa eli ei väsytä kuskia sen enempää. Harrikka jää arkikäyttöön ja Kawalla ajetaan kirkkomatkat. Jos sille löytyy hyvä uusi koti, niin luopuminenkin on mahdollista.