Lähdimme hotellilta kävelemään juna-asemaa kohti hyvissä ajoin, jotta aikaa jäisi normi häsläykselle ja setvimiselle asemalla. Lipun ostaminen onnistui kuitenkin hienosti ja se oli mukavan huokea hinnaltaan. Juna-asema oli myös mukavan pieni ja oletimme, että epäonnistumisen riski korreloisi aseman koon kanssa. Hämmennystä aiheutti kuitenkin lipunmyyjän saksan, englannin ja tsekin sekainen kieli, jossa hän puhui keltaisesta temppelistä. Yellow temple. Tätä temppeliasiaa pohdittiin siinä odotellessa, että mikähän temppeli tämä nyt on ja miten se liittyy meidän matkaan, ja ollaanko nyt ihan varmasti ymmärretty kaikki olennainen. Sen verran asia arvelutti, että marssimme asemalla odottelevan paikallisen miehen luo lipun kanssa ja elekielellä tämä neuvoi, että lippu pitää leimata keltaiseen postilaatikon näköiseen pömpeliin. Keltaisen temppelin arvoitus oli siten ratkennut.
The Yellow Temple.
Junamatka kesti 15-20 minuuttia Breclaviin, jossa meitä odottaisi junan vaihto sekä kansainvälisen matkalipun ostaminen Wieniin. Kaikkineen matka maksoi Miculovista Breclavin kautta Wieniin noin 10 euroa per henkilö. Breclavissa olikin sitten seuraava sykettä nostattava kohta, kun paikallinen mummo oli meidän edessä lippuluukulla ja asiointi oli todella verkkaisen oloista touhua. Minuutit kuluivat ja olimme jo liki luovuttaa koko touhun mutta lopulta mummo sai kun saikin laskettua kaikki kolikkonsa ja teimme lippuostokset pikavauhtia verenpaineet ja sykkeet tapissa. Ellemme olisi juosseet, olisimme jääneet junasta ja Wienin reissun olisi saanut unohtaa. Juna nytkähti liikkeelle tismalleen samalla hetkellä kun astuimme siihen…huh, huh. Nyt sai huokaista helpotuksesta. Matka kohti Itävallan rajaa ja Wieniä oli alkanut! Breclavista lähtenyt juna oli moderni ja siinä matkustimme parisen tuntia mukavasti, auringonkukkapeltojen lomitse. Mitään rajamuodollisuuksia ei ollut vaan raja ylittyi huomaamattomasti, kyltit vain vaihtuivat jossain kohtaa saksankielisiksi.
Matka kesti ajallisesti n. kaksi tuntia ja välillä oli useita pysähdyksiä ja asemia. Junaa käytettiin selkeästi työmatkailuun.
Perillä Hauptbahnhoffissa meitä odotti ihmispaljous, sillä asema oli valtavan kokoinen ja ihmisiä pullollaan. Asema oli todella iso ja sekavanoloinen mutta jotenkin me sieltä osasimme lähtiä taapertamaan keskustaa kohti mapsin avulla. Nähtävyyksiä Wien tarjosikin ihan joka kadun kulmassa. Se on historiallinen, kaunis ja todellisen kulttuurinystävän kaupunki. Emme asettaneet kuitenkaan paineita päivän suhteen vaan otimme tavoitteeksi vain pari asiaa: Sacherkakun syönnin sekä Espanjalaisen ratsastuskoulun näkemisen. Emme halunneet kulttuuriahdistusta koska päivässä kaupungin haltuunotto olisi joka tapauksessa mahdotonta. Niinpä päätimme nauttia kaupungista rennolla asenteella.
Sacherkakun syönti onnistui melko helposti: ensimmäisessä kahvilassa myitiin ei-oota mutta seuraava jo tuotti tulosta.
Hotel Sacherissa sijaitseva kahvila Sacher on se oikea paikka nauttia Sacherkakkua. Tyydyimme kuitenkin tavallisen katukahvilan versioon. Hyvin maistui sekin.
Huvimaja eli ylä- ja ala- Belvederelinna, joka oli rakennuskokonaisuutena niin valtava, että sitä oli mahdoton kuvata kokonaisuutena. Myös ympäröivä puisto oli kaunis.
Huvimaja – ylä- ja ala-Belvedere
Kasvitieteellinen puutarha, joka sijaitsee Belvederen linnan alueella.
Hofburg, entinen keisarillinen palatsi.
Wienistä löytyy kuuluisa espanjalainen ratsastuskoulu, joka tarjoaa päivittäisiä ratsastusnäytöksiä.
Mozart on ehtinyt moneen…itse säveltäjä ei kuitenkaan ole näitä herkkuja luonut.
Wien hellii myös shoppailusta kiinnostuneita. Motoristit ovat tunnettuja huonosta pukeutumisestaan, joten pidättäydyttiin edelleen tyylillemme uskollisena.
Votivkirche.
Johann Strauss monument
Läpsytimme sellaista vauhtia Wienissä, että neljän tunnin jälkeen tuli tunne, että voisimme palata jo Mikuloviin, pieneen tukikohtaamme. Sitä ennen päätimme kuitenkin vielä nauttia Wienerschnitselit.
Olimme yllättyneitä siitä, että näimme niinkin paljon muutamassa tunnissa ja olimme siten todella tyytyväisiä päivän antiin. Osittainen sattumanvarainen hortoilu kaupungissa oli ollut meille se oikea tapa nauttia kaupungista stressittömästi. Se mitä nähtiin, aiheutti vilpittömästi kiitollisuutta ja ihailun aihetta kun emme olleet tehneet mitään suorituskeskeistä ”to-do-listaa”. Huokailimme ja ihastelimme vain kaupungin kauneutta joka paikassa. Wien oli kertakaikkisen upea ja valloittanut meidät täysin.
Hoksasimme myös siinä kävellessämme, että meidän ei ole pakko mennä isoon Hauptbahnhoffiin takaisin vaan voimme nousta junaan pienemmältäkin asemalta (Wien Mitte) niinpä marssimme ”pienemmälle” asemalle ja selvisimme vähän helpommin kotimatkalle. Liput ostimme automaatista ja liput kustantivat alle 40 euroa molemmilta yhteensä (36,80 euroa). Liput siten olivat hivenen kalliimpia Itävallan puolelta ostettuna, ei silti mitenkään arvokasta tai kallista.
Niinpä kotimatka alkoi väsyneenä ja onnellisena päivän annista. Wien oli ollut ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Wien oli myös lakipiste reissullemme ja haikein tunnelmin totesimme, että kotimatka oli alkanut myös sanan varsinaisessa merkityksessä. Seuraavana päivänä lähtisimme kohti koti-Suomea. Breclavissa meitä odotti kuitenkin vielä jännitysnäytelmä junanvaihdon yhteydessä. Tällä kertaa tarkan oloinen saksalainen oli tientukkona kolikoidensa kanssa mutta ehdimme Miculovin junaan jälleen juosten! Siispä kaikki tyhjäämään säästöpossuja Breclavin asemalle, niitä otetaan siellä vastaan ilmeisen innokkaasti!
susipari.home.blog 