Seinäjoen laavut

Susiparin asustaessa urbaanissa ympäristössä, Ylistaron taajamassa, veri vetää luonnon rauhaan entistä kovemmin. Koirien kanssa on lenkkeilty lähimaastoissa aktiivisesti ja laavuja on tullut vastaan aina välillä. Laavulla oleilu on juuri Susiparin juttu, koirat saa lenkkiä ja Susipari saa istuskella ja nauttia nuotiosta ja tuleen tuijottamisesta rauhassa. Laavuilla istuskelusta lähtikin innostus kirjoittaa juttu blogiin ja kartoittaa Seinäjoen laavuja pikku hiljaa. Listoille pääsy edellyttää, että Susipari on käynyt laavulla ja ”pitänyt valakiaa”.

Nevalenkin laavu

Taisi olla ensimmäisiä päiviä Susiparin kierrellessä uuden asuinosoitteensa ympäristössä kun pari lähti Ylistaron keskustan tuntumassa olevalle pururadalle, joka sijaitsee läheisellä nevalla. Paikka on likietuinen ja pururadalle on n. puolisen kilometriä Susiparin pihasta. Nevalenkille kertyy pituutta reilu 2 kilometriä ja lenkin puolessa välissä reitin varralla on siisti laavu. Itse asiassa pururadalla kerittiin käymään parikin kertaa, ennen kun paikka huomattiin. Tähän pysähdyttiin ensimmäisellä kertaa vain istumaan mutta päätettiin, että poltetaan puita seuraavalla kerralla ja vähän levähdetään. Laavulla on suojassa polttopuita, joten omia puita ei sinne tarvitse kantaa. Ainakin tähän mennessä laavu ja nevalenkki on rauhallinen paikka ja vastaantulijoita ei juuri näy.

Tilava laavu on hieman lenkkipolkua korkeammalla kallion päällä, mutta suojaisa, joten nuotioa voi pitää hyvin vähän tuulisemmallakin kelillä. Sisällä on pitkä pöytä ja reunoilla leveät rahit, joissa voisi helposti nukkua. Nuotio on sen verran etäällä ettei se lämmitä sisälle, mutta toisaalta savukaan ei pääse häiritsevästi laavuun. Talvella pururadalla on ladut, jolloin laavulle on parempi mennä suksitellen, ettei hiihtokansa kärsi laturaivosta.

kitinojan laavu

Kitinojan pururadan varressa on mukava laavulla varustettu makkaranpaistopaikka. Susinaaras on lenkkeillyt pururadalla vuosia ja sinne oli mukava viedä tuore ylkä koiria lenkittämään. Pururadan lenkki käytiin kiertämässä useampaankin kertaan ennen kun otettiin klapipussi mukaan ja tehtiin tulet.Pururadalla on harvoin muuta porukkaa ja koirien kanssa lenkkeillessä se on iso plussa. Maaston vaihtelevuus tuo myös mukavan lisämausteen pururadalle, sillä mäkiäkin saa tarpoa ylös jokusen kerran mikä on tietenkin tasaisella lakeudella harvinaisempaa.

Laavu on melko pieni mutta sinne mahtuu hyvin pari-kolme ihmistä nukkumaan. Sisällä on pressu ja oven pielissä sille kiinnikkeet joten sateella ei tarvitse pelätä, että oviaukosta satava vesi pääsee kastelemaan nukkujat. Nuotiopaikka on lähellä ja kohtuullisen kokoinen nuotio lämmittää laavulla istujaa. Tuuli tosin saattaa pyörittää savua laavun sisälle antaen vaatteisiin hyvän aromin. Puita paikalla ei ole, joten ne pitää tuoda mukana.

orisbergin kota

Susikoiras sai työkaveriltaan vinkin Orisbergin kartanon vieressä olevan Kotilammin rannalla olevasta kodasta. Naaraalle paikka oli jo tuttu ja kynnys lähteä katsomaan paikkaa oli matala. Kota sijaitsee Isonkyrön puolella, mutta emme ole nipottajia ja se mahtuu mainiosti listalle.

Järvi oli sen verran jäässä, että se kantoi pilkkijöitä niin susiparikin uskaltautui lenkittämään koiria jäällä. Auto jätettiin parkkipaikalle ja lenkki tehtiin ensin teitä pitkin ja vähän matkan päästä järven jäällä. Jäätä pitkin kierrettiin takaisin kodalle nauttimaan eväistä.

Kota on siisti ja hulppean kokoinen. Paikalla oli muitakin retkeilijöitä ja nuotio oli jo viritetty valmiiksi joten puutilannetta ei käyty tarkastamassa. Kodan vieressä on puuvaja ja ilmeisesti myös puita. Kuuleman mukaan kirves on saanut uuden kodin joltain aikaisemmin kirveettömältä, joten sytteiden tekemistä varten on hyvä ottaa jonkinlainen työkalu mukaan.

Tilaa sisällä on useammalle seurueelle ja eväitä voi syödä kodassa vaikka muita olisikin paikalla. Seinän vierillä kiertävillä penkeillä mahtuisi hyvin nukkumaan, mutta emme huomanneet tarkastaa onko se sääntöjen mukaan sallittua.

Pikaisella kierroksella huomattiin, että alueella täytyy käydä kevään aikana aktiivisesti. Pikku puron varresta löytyi majavan kaatama puu ja kiinnostus päästä seuraamaan sen elämää heräsi saman tien. Kun aika antaa myöden, lähtee Susipari joku ilta istumaan kameran kanssa puron varteen josko saataisiin kuvia majavasta. Näyttäytyy majava eli ei, niin Susiparilla varmasti aika kuluu luontoa tarkkaillessa.

PAUKANEVAN LAAVU

Paukanevan ulkoilualue pitkospuineen taitaa olla seinäjokisten mielipaikka. Autoja on usein Seinäjoki-Vaasa tien varrella parkissa ruuhkaksi asti. Susipari päätti, että käydään sielläkin kuvaamassa laavua, vaikkakin pari pitää vähän rauhallisemmista alueista. Suon kauneus ja pitkospuilla kulkemisen helppous ovat kuitenkin ehdottomia plussia alueelle. Itse laavulle pääsee näppärimmin ”Kiikun suoralta” ja tienviitta onkin merkitty, että sen löytää varmasti. Ulkoilijoita reitillä tuli vastaan jatkuvasti ja helpon saavutettavuuden vuoksi paikka on perheiden suosiossa.

Laavu on tilava ja suojaisella paikalla. Edessä on hyvän kokoinen makkaranpaistopaikka, jossa taitaa olla ikuinen tuli. Sen verran paikka on suosittu, että ulkoilijoita riittää paikalle viikonloppuisin aamusta iltaan. Ja iltaisin laavu näyttää olevan nuorisolaisten suosiossa; Mikäs täällä on nauttiessa virvokkeita nuotion lämmössä. Puitakaan ei tarvitse kantaa mukana, vaan niitä löytyy puuvajasta.

Nuorison suosio näkyy ikävästi laavuun maalattuina teksteinä ja kirkkoveneen kuvina. Muuten paikka on kohtuullisen siisti eikä roskia tai kaljatölkkejä näy ajelehtivan ympäriinsä. Paukanevan laavulle on helppo tulla minkä ikäisten lasten kanssa tahansa; Läheiseltä parkkipaikalta voi lykkiä pienempiä lapsia vankkureilla, ja isommat tenavat on helppo kävelyttää 2,6 km päässä sijaitsevalta valtatie 18 varressa sijaitsevalta levähdysalueelta. Biologian tunnitkin on helppo aloittaa räystään alle maalatuista havainnekuvista.

Laavun lähistöllä on myös hyysikkä ja puuvaja. Hyyskän siisteyteen ei tarvinnut tutustua eikä puuvajaankaan kurkistettu.

TIILIKALLION LAAVU

Tiilikallion laavu sijaitsee Peräseinäjoen Haapaluoman kylässä. Kylä on Susinaaraan kotikontuja ja Tiilikallion maastoissa on lapsuuden talvet hiihdetty koulun hiihtokilpailuissa. Välillä voitokkaasti, välillä vähemmän voitokkaasti. Tunteita ja muistoja paikka kyllä herättää edelleen – mäet ovat silti kummasti pienentyneet vuosien saatossa. Tiilikallion ympäristön metsissä on myös marjastettu ja sienestetty, joten metsä kallioalueineen on tuttua.

Kallion laelle on rakennettu tilava laavu, jossa oli muhkea puuvarasto. Ympäristö on kaunis kallioinen mäki ja laavun läheisyydessä on myös puuvaja sekä pieni hyysikkä. Talvisin Tiilikalliolla kiertää ladut, joten hiihtimilläkin paikalle voi tulla.

Paikka on rauhallinen ja hyvin huollettu. Vastaantulijoihin ei törmätty mutta jonkinlaista aktiviteettia laduilla näkyi. Tuuli oli tuiskuttanut ladut liki umpeen, mutta joku sitkeä sissi oli käynyt hiihtämässä pururadan ympäri.

Ihan kaikista retkeilypaikoista, joissa ollaan käyty, ei vielä olla kirjoitettu. Tämä vaikuttaa tähän astisista kaikkein mukavimmalta. Tavoitteeksi otetaan, että ensi kesänä vietetään yö täällä.

MARTIKKALANJÄRVEN LAAVU

Martikkalanjärvi on liki yhtä syrjäisellä paikalla, kuin Tiilikallio. Laavua ei ole merkattu karttaan ja se pitää tietää. Susikoiras sai tästä vinkin tuttavalta ja ensimmäinen retki laavulle meni etsiessä. Talvella paikalle on helppo osata, kun seuraa moottorikelkkareittiä.

Laavu on tilava ja alta avoin, niin sisällä olevan nuotion savu ei tunnu haittaavan lainkaan. Savupiippu vetää hyvin ja makkaraa on mukava paistaa laavun suojassa. Paikalla ei ole polttopuita, joten niitä kannattaa ottaa mukaan. Edellisiltä kulkijoilta on saattanut jäädä poltettavaa, mutta siihen ei kannata luottaa.

Sisällä leveät laverit kiertävät laavua, ja täällä voisi hyvinkin kuvitella yöpyvänsä. Etäisyyttä nuotioon saa sen verran, ettei tarvitse pelätä makuupussin palamista. Kovin paljon vierailijoitakaan Martikkalanjärvelä ei taida käydä, kun laavun seinistä puuttuvat kokonaan rivot kirjoitukset.

Laavu sijaitsee pienen mäen päällä järven rannalla. Ympäristö on kaunis ja kesällä järvellä saattaa nähdä joutsenpariskunnankin. Pilkkijärveksi Martikkalanjärvestä ei oikein taida olla; Jäällä jututettiin paria pilkkijää, jotka epäilivät järven olevan tyhjä. Edes ruutanaa ei ollut saatu saaliiksi. Kuuleman mukaan järveen on joskus istutettu kirjolohta, mutta siitäkin on jo aikaa eikä niitä varsin kannata tänne lähteä saalistamaan.

”Laavuilu” on edullista ajanvietettä ja kaikille mahdollista. Susiparikin tunnustaa aina laavulla istuessaan, että metsässä vaan on sitä jotain ja sinne on aina mukava lähteä. Monet tutkimukset puhuvat metsän hoitavasta puolesta eikä syyttä, sieltä palaa aina voimaantuneena arkeen. Metsään mennään saamaan selkoa ajatuksista ja rauhoittumaan. Siispä laavujuttumme on omiaan nostamaan lähialueen hienot ja usein kökkähengellä pykätyt laavut esiin.

Juttua täydennetään sitä mukaa kun kartoitamme laavuja. Järjestelmällisiä emme aio olla ja laavut valikoituvat täysin omavaltaisesti. Vinkkejä otetaan siis vastaan mielellään!