Matka Pietariin, päivä 2.

Nevanrantaa pitkin

Maittavan aamupalan ja pikaisten aamutoimien jälkeen lähdettiin taas jalkapatikassa kohti Pietarin keskustaa, kohteena Eremitaasi. Susiparin karaistuneeseen karaktääriin sopii patikointi, jolloin on aikaa haistella Pietarin tuulia rauhassa. Parin aamutoimissa ei vitkasteltu (niinkuin ei paljon muissakaan toimissa) ja turkit saatiinkin ojennukseen muutamissa minuuteissa, jolloin aikaa jää paremmin kaikkeen olennaiseen. Pohdittaessa mitä reittiä kävellään keskustaa kohti, pari päätti yksimielisesti, että tietenkin Nevajoen rantaa mennään.

Rantakatua kävellessä sai ihastella rauhallisesti virtaavaa Nevajokea, jota ylitti matalat hienosti ympäristöön ”upotetut” sillat. Vaikka sillat olivat kauniita ne eivät varastaneet joen tunnelmaa, joka on jotenkin ainutlaatuinen. Neva on merkittävä joki Pietarin kannalta ja yhdistää sen Venäjän muihin jokiin ja kanaaleihin. Nevan rauhallinen tunnelma ei ole vain susiparin luuloa, sillä se on oikeastikin rauhallisesti virtaava joki, jota on helppo liikennöidä, sillä korkeusero Laatokan ja Suomenlahden välillä on vain 4 metriä.

Kalastajat Neva -joella ovat tuttuja Ville Haapasalon ohjelmista. Yllättävää oli, että kalastajat virittelivät verkkojaan keskellä Pietaria. Kauempaa katsottuna oli vaikea sanoa, millaista kalastusta nämä venekunnat harrastivat. Välillä näytti siltä, että kaksi venettä rinnakkain veti nuottaa. Yksittäisiä veneitä nähtiin joka tapauksessa nostavan joesta mertoja. Pitkin jokea ja lähellä rantaviiva näytti olevan jos jonkinlaista pääläriä pyydyksen merkkeinä. Todennäköisesti kalastajat olivat ammattilaisia ja kalat päätyvät myyntiin toreille tai ravintoloiden ruokapöytiin.

Meidän puolelta jokea oli hyvät näkymät jänissaarella sijaitsevaan Pietari-Paavalin linnoitukseen. Linnoituksessa sijaitsevan katedraalin tornit ja kupolit kimalsivat hienosti aamun auringossa. Linnoitus ja katedraali olisivat sopineet hyvin kulttuurimatkaajille mutta voi, pitkän viikonlopun aikana ei joka paikkaan ehditty.

Veneestä kalastavien, oletettavasti ammattilaisten lisäksi nähtiin useampi rannalta kalastava paikallinen asukas. Touhu näytti rennolta, vaikka epäiltiinkin ettei kyse ole täysin harrastuksesta. Kuuleman mukaan paikalliset kalastavat todella särvintä ruokapöytään ja saaliilla on iso merkitys perheen ruokkimisessa.

Eremitaasin kohdalla, joen vastarannalla, näkyy Pietarin vanha pörssi ja Rostra -pylväät. Pylväät herättivät erityisesti Susinaaraassa ihastusta, ja niiden tarkoitusta mietittiin ahkerasti. Jonkinlaisiksi majakoiksi niitä arveltiin, mutta edes opastettu kierros ei antanut asiaan selvyyttä. Vasta kotona selvisi, että ne ovat oikeasti rakennettu majakaksi ja olivat käytössä 1800 -luvulle asti. Nykyäänkin majakoiden päässä palaa tuli suurten juhlapäivien kunniaksi.

Jokirannassa, museon nurkalla, päivysti mukava pieni kahvipirssi. Hintataso oli huomattavasti alhaisempi kuin sisätiloihin tehdyissä kahviloissa mutta luonto ei antanut periksi testata kahvilaa. Vai ostaisitko Sinä tältä herralta kupposen kuumaa?

Eremitaasi

Aikaa saatiin kulumaan hyvin, ja vähän liikaakin, rannalla ja Eremitaasin ympärillä kävellessä. Museo oli avattu jo jonkin aikaa sitten kun suunnistettiin kohti lippukassaa. Suunnistustaidoista ei tosin ollut apua, eikä paikan opasteistakaan. Ulkopuolella ei saanut juuri mitään käsitystä mihin pitäisi mennä, että pääsee museoon. Venäjänkieliset opasteet oli käännetty kyllä hienosti pistekirjoitukselle mutta englannin kielisiä opasteita näkyi vähemmän. Väkijoukkoa seuraamalla päästiin sisäpihalle ja jonottamaan lippukassalle. Suurin piirtein tunnin odottelun jälkeen liput oli taskussa, takit narikassa ja turvatarkastus käytynä ja päästiin kiertämään museoa.

Mitkään kuvat eivät anna kunniaa sille, mitä kaikkia Eremitaasista löytyy. Rakennus on tolkuttoman suuri, wikipedian mukaan rakennuksessa on 400 näyttelysalia ja lähes 3 miljoonaa näyttelyesinetta. Lähtöpaikalta huomattiin ottaa mukaan museon kartta, mikä helpotti kiertelyä. Vielä kun huomattiin, että suurimmassa osassa huoneita oli numerointi, kävi suunnistus helpoksi.

Eremitaasin barokkityyli on ylitsepursuavan kaunista; jokaisessa huoneessa on lukemattomia yksityiskohtia ja koristeita, jotka jo sinällään riittäisivät taiteen ystävälle. Tähän kuitenkin lisättynä vielä mittaamattoman arvokas taide-esineistö päälle, mikä saa suorastaan mielen pyörryksiin.

Susiparia kiinnostivat erityisesti mielenkiintoiset interiöörit, erilaiset huoneet, joiden sisustus oli tietyn teemainen. Paljon pieniä kauniita yksityiskohtia ja erilaisia rakennus- ja sisustusmateriaaleja. Huoneista toiseen vaeltaessa koki Susipari mielenkiintoisen aikamatkan eri sisustustyylien historiaan ja vaikka kaikkea oli runsaasti ja paljon silti huoneissa vallitsi harmonia; kaikki oli suunniteltua ja paikkaansa sovitettua.

Koirassuden lempiesine museossa oli ehdottomasti Incense Burner. Tämä Steampunk -henkinen aparaatti on nimeltäänkin upea. Säästetään Google kääntäjää sen verran, että kerrotaan tämän olevan suitsukeastia.

Rubensien, Michelangelon ja Van Dyken vilahdellessa ohi Susinaaraan mielenkiinto kuitenkin kohdistui itäisen taiteen maailmaan ja erityisesti sen ratsastajakansojen taiteeseen. Mieleen jäi elegantti pieni samettinen satula ja upea koristeltu loimi. Ehkäpä tästä toisaalta arkisestakin maailmasta löytyi se jokin joka teki vaikutuksen Susinaaraaseen. Hevosen ja ihmisen ikiaikainen suhde ja toisaalta se soturin ylpeys ratsastaessa kohti jotain mitä piti sillä hetkellä tavoitella. Onko se ollut sitten valtaa, maa-alueita, kaupankäyntiä vaiko kosioretkiä, on hevosen ja ihmisen suhde kuitenkin historiassa enemmän kuin merkityksellinen.

Myös jotain pyhää yksinkertaisuutta oli itäisten uskontojen symbolisessa ”karman- (tai kohtalon) pyörässä”, joka tämäkin jäi Susinaaraan mieleen. Ympyrän symboliikka on selkeä ja yksinkertainen, silti niin äärimmäisen mielenkiintoinen. Tietyllä tavalla se kuvaa elämän loputonta pyörää, välillä ollaan alhaalla, välillä ylhäällä. Pitäisikin muistaa se, ettei mikään ole pysyvää eikä koskaan tiedä mikä tapahtuma johtaa mihinkäkin. Siksi elämässä ehkä parasta onkin avoin ja vastaanottavainen mieli, jolla Susiparikin tutkiskeli Eremitaasin esineistöä ja taidetta. Mitään ei luokiteltu parempiin tai merkityksellisimpiin vs. arkisempiin tai vähäpätöisempiin esineisiin vaan asioita tutkittiin yhtä suurella mielenkiinnolla ja kunnioituksella.

Tälläinen määrä kauneutta ja ihmiskunnan historiaa herätti ihmetystä, hämmennystä ja välillä jopa liikutusta. Susiparia ihmetytti erityisesti se, kuinka ihminen on kautta historian hakenut ympärilleen harmoniaa ja kauneutta. Mikäli aikoisi kiertää Eremitaasin täysin keskittyneesti pitäisi se varmasti ”pilkkoa osiin” useammalle päivälle, sillä suurellekin taiteen ystävälle tälläinen on jotakin, jota ei pysty omaksumaan mitenkään yhdessä päivässä. Ehdottoman ”pakollinen” ja upea kokemus Eremitaasi kuitenkin on ja näin lähellä sijaitessa meidän kotoista Suomea, kannattaa tilaisuus käyttää hyväksi ja tehdä vierailu Eremitaasiin.

Kiertelyä kaupungilla

Eremitaasilta käveltiin pientä puistoaluetta pitkin kaupungille päin ja välillä lepuutettiin jalkoja puiston penkillä. Puiston reunalla näkyi taas kullattu kupoli joka näytti kuuluvan tutustumisen arvoiseen kirkkoon. Kirkon ympärillä ja katolla riitti väkeä tungokseen asti, ja arveltiin, että tämä saattaisi olla se kuuluisa Iisakin kirkko.

Kirkon toiselta puolelta löydettiin ensimmäinen infopiste, mistä sai kaupungin karttoja. Samalla selvisi, että arvelumme osoittautui oikeaksi. Olimme Iisakin kirkon edessä. Huomisen päivän tutustumiskohde oli siis selvillä.

Reissu alkoi olla vahvalla pohjalla; Matkan ainut must see -kohde nähty, seuraava tutustumiskohde tiedossa ja kartta käsissä. No, karttaa tutkimalla selvisi, että aivan lähistöllä sijaitsee Vaskiratsastaja -patsas ja sitä lähdettiin katsomaan. Patsaan erikoisuutena on, että hevonen seisoo takajaloillaan. Hevosen jalkojen juuressa oleva kärmes on paitsi symbolina vihollisista, se myös tukee patsasta ja toimii vastapainona. Patsaan jalustana toimiva kivipaasi on rahdattu Suomesta.

Nevski Prospektilla

Ratsastajapatsaalta lähdettiin kohti Pietarin pääkatua, Nevski Prospektia. Pääkatu on kohtuullisen ruuhkainen ja sen laidoilla näkyy matkamuistomyymälä poikineen sekä suurin piirtein kaikki mahdolliset merkkiliikkeiden myymälät.

Putiikkien lisäksi Nevskin varrelta löytyy useita historiallisia kohteita, kuten yllä oleva Kazanin tuomiokirkko mutta pääpaino on valtaväylän varrella kaupankäynnillä. Nevski on kuitenkin Pietarin valtakatu ja sen avulla matkailija hahmottaa sijaintinsa näppärimmin. Susipari käytti Nevskiä vain pakollisiin siirtymiin, muuten pari luimisteli pienemmillä kujilla.

Georgialainen ravintola Cat Cafe

Junamatkalla pari seikkailusankaria suositteli tutustumaan Nevskin pienellä sivukadulla sijaitsevaan Cat Cafe -ravintolaan. Kyseessä on kuulemma pieni, georgialainen ravintola. Kun samat sankarit tavattiin vielä Eremitaasilla ja suositukset jatkuivat, ei voinut kun uskoa, että ravintolassa piti käydä.

Kuuleman mukaan paikka on Ville Haapasalon lempiravintola Pietarissa. Hän on esitellyt ravintolan jossain ohjelmassaan, minkä jälkeen suosio on kasvanut huimasti etenkin suomalaisten matkailijoiden keskuudessa. Asialle ei oikein löytynyt netin syövereistä vahvistusta joten oletetaan, että legenda on totta.

Ravintola löydettiin helposti kartan avulla. Matka tosin meinasi tyssätä viime metreillä; Ravintolan kylttiä katseltiin pitkin talojen seiniä, eikä Susinaaras huomannut keskellä jalkakäytävää sijaitsevaa viemärin upotusta. Luojan kiitos, viemärin kansi oli sentään kiinni eikä pientä järkytystä pahempaa siten päässyt käymään. Hyvä niin, naaras on osoittautunut paitsi erinomaiseksi morsiameksi, myös todella mukavaksi matkaseuraksi. Sitäpaitsi olisiko tarina ollut uskottava jos Susikoiras olisi selittänyt Naaraan lähiomaisille, että muuten reissu meni hyvin mutta se putos prunniin.

Ravintola oli juuri niin hyvä ja mukava, kun suosittelijat antoivat ymmärtää. Tarjoilijan kielitaidossa oli ehkä pieniä puutteita, mutta se ei haitannut. Ruokalista oli englanniksi ja kuvat helpottivat valintoja. Ruokia tilattiin ohjeen mukaan yksi tai kaksi annosta kerrallaan jaettavaksi, kunnes viimeiseksi tilatut lätyt olivat liikaa ja ähky iski.

Yhdeksäntoista kilometrin päivämatka sekä täysi maha alkoivat olla liikaa ja kotimatkaa oli vielä muutama kilometri. Onneksi ravintolan henkilökunta tilasi ystävällisesti taksin, ja sillä ajeltiin herroiksi hotellin oven eteen asti. Tapahtumarikkaan päivän päätteeksi hotelliin saavuttuaan Susikoiras päätti rauhoittaa Naaraan Aphrodite’s Child nimisen bändin musiikilla. Toimihan se. Naaraalle täysin tuntematon bändi iski kuin halko päähän ja tainnutti Naaraan petiin alta aikayksikön. Onnistunut päivä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s