Autolla Lofooteille, päivä 3

Aamu aloitettiin kaikessa rauhassa ilman kiireitä. Aamupalan jälkeen lähdettiin pienelle kävelylle läheiselle rannalle ihastelemaan ja kuvaamaan maisemia. Susiparia ihmetytti koko matkan ajan maisemien erikoiset värisävyt, varsinkin vihreät kasvit tuntuivat olevan kirkkaampia kuin muualla on totuttu näkemään. Rannalla näitä erikoisia värisävyjä tavattiin myös ja niitä yritettiin vangita kuviin.

Aamukävelyn jälkeen käytiin pakkaamassa auto, hyvästeltiin majapaikan pitäjä ja suunnattiin nokka kohti Narvikia. Lähtiessä emäntä vinkkasi vielä Narvikissa olevasta sotamuseosta, jossa kannattaisi käydä. Vinkki laitettiin korvan taa, sillä aihe kiinnosti molempia. Matkaa taitettiin joutuisasti, tiet suorenivat ja vuoret pienenivät. Pientä haikeutta oli jo ilmassa, sillä tietoisuus siitä, että Norja ja Lofootit jäävät nyt pian taakse olivat totta, mutta pari päätti, että annetaan loppumatkallekin mahdollisuus. Sitä paitsi loma-asetuksia oli helpompi laittaa koti-Suomi moodiin kun ei pudota tömpsähdetty enää kovin korkealta vuorelta maankamaralle.

Matka Narvikiin lyheni parikymmentä kilometriä uuden sillan ansiosta. Sillan rakennustyömaa oli vielä hieman kesken ja liikenne pysäytettiin molemmista suunnista hetkeksi. Sillan kokoa sekä pylonien nokassa roikkuvien työntekijöiden rohkeutta ihmeteltiin urakalla.

Narvik näytti pieneltä mukavalta kaupungilta suuren vuoren juurella. Molempien mittasuhteita oli hankala hahmottaa, mutta näkymä on näyttävä joka tapauksessa.

Kun kerran päästiin ihmisten ilmoille, niin päätettiin käydä syömässä oikein hienossa paikassa. Tämä ravintolassa syöminen olikin reissun aikana ensimmäinen ja ainoa laatuaan, sillä susipari oli värkännyt trangialla reissumurkinansa. Nälkä alkoi olla jo kova, niin kurvattiin ensimmäisen vastaantulevan pitserian pihaan ja tilattiin sapuskat. Jälleen kerran pelottelut Norjan kalleudesta olivat hiukan liioittelua. Pitsat olivat lisäksi hyviä ja niistä riitti syötävää vielä ilta- ja aamupalan kanssa.

Sotamuseoa etsittiin hetken aikaa navigaattorin kanssa, mutta se löytyi helpoiten, kun katsoi autosta ulos päätien varrella. Parkkipaikan etsiminen tuottikin enemmän haastetta, parkkihallin uloskäynti löytyi kyllä, mutta ei sisäänajoreittiä. Auto jätettiinkin parkkiin tien varteen ja toivottiin parasta.

NARVIKIN SOTAMUSEO

Sotamuseossa oli osuus Narvikin sotahistorialle, sota-aikaiselle esineistölle sekä epämääräinen, provokatiivinen propagandaosasto. Auditoriossa oli mahdollisuus käydä katsomassa dokumenttielokuva Narvikin tapahtumista.

Narvikin seutu oli arvokas sekä Saksalaisille, että Liittoutuneille sataman takia. Kiirunasta louhittu rautamalmi kuljetettiin maailmalle Narvikin sataman kautta ja se oli tärkeää Saksan sotateollisuudelle. Alueesta käytiin koviakin taisteluja ja ikävimpänä uhrina oli tietysti siviiliväestö.

Enigma -salauslaite on mielenkiintoinen sekä mekaanisesti, että historian kannalta. Laitteen historiaan voi käydä perehtymässä Wikipediassa ja siihen on viitteitä useissa sotadokumenteissa ja elokuvissa. Susikoiraan mielestä jokaisessa sotamuseossa pitäisi olla yksi salauslaite, jota voisi oikesti kokeilla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Enigma_(salauslaite)

Näyttelyn loppuosasta huokuu sodan mielettömyyden esiintuominen. Sanoma on oikea, mutta asia esitetään futuristisesti ja turhan provosoivasti. Esitystapa on alkuosan näyttelyyn verrattuna todella poikkeava ja jopa hieman häiritsevä. Toisaalta se jää kyllä mieleen helposti.

Sotamuseokäynnin jälkeen lähdimme autolle ja susipari oli silminnähden ilahtunut kun perillä ei odottanutkaan Norjan poliisin rakkauskirjettä. Niinpä auton nokka kohti Kiirunaa. Tie seuraili Kiirunan rataa, jota pitkin malmia on kuljetettu Narvikiin. Rata vaikutti olevan aktiivisessa käytössä ja matkalla nähtiinkin useampi malmijuna.

Raja ylitettiin melkein huomaamatta ilman muodollisuuksia. Matkustaminen pohjoismaissa on helppoa kuin heinänteko. Melko pian rajan jälkeen päätimme keittää kahvit ruotsalaisen tunturimaiseman keskellä. Vaikka vuoret mataloituivat selkeästi Ruotsin puolella, hiveli silti näkymä susiparia. Matkan varrella oli hienoja ja karuja tunturimaisemia. Jääkauden siirtelemiä kiviä köllötteli kallioilla ja vaivaiskoivut törröttivät sinnikkäästi sumuisessa maisemassa.

Heti pian kahvipaikan jälkeen susipari bongasi hienon putouksen, jota päätettiin käydä katsomassa ja kuvaamassa lähemmin. Tieltä johdatteli paikalle polku ja sieltä löytyi yllätykseksi myös laavu. Susipari jo hetken pohti, nukuttaisiinko ensi yö täällä mutta pari päätti kuitenkin hyödyntää päivää vielä ja ajaa eteenpäin jottei päiväajo venyisi tolkuttomaksi seuraavana päivänä.

Matkaa jatkettiin kohti Kiirunaa, missä käytiin kaupassa täydentämässä ruokavarastoja. Kiiruna on mielenkiintoisen näköinen kaupunki aivan rautakaivoksen partaalla. Kaupunkia ollaan ilmeisesti siirtämässä kaivoksen tieltä ja aiheesta löytyykin juttuja:
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/ruotsalainen-kaivosyhtio-siirtaa-kokonaisen-kaupungin-ja-sen-20-000-asukasta/6b46c7d7-0ecf-3528-b020-f19018f6bb76
Asiaan piti perehtyä tarkemmin, kun ei ollut aivan varmuutta mikä on faktaa ja mikä fiktiota Netflixsissäkin näkyvästä ruotsalaisesta rikossarjasta Midnight Sun:
https://www.netflix.com/fi-en/title/80131359

Kiirunan kauppareissun jälkeen alettiin jo katselemaan yösijaa. Pienen ajomatkan jälkeen törmättiin leirintäalueen kyltteihin ja paikka käytiin varuilta tarkastamassa. Se kuitenkin hylättiin ahtauden takia ja matka jatkui kohti kartalta havaittua Piilijärven leirintäaluetta.

Piilijärven leirintäalue on sivussa päätieltä, syrjäisen erämaajärven rannalla. Mökit olivat täynnä mutta teltassa yöpymiseen oli jo varauduttu eikä se tuottanut ongelmaa. Suihkut ja vessat olivat vanhahkot mutta siistit ja paikasta selvästi pidetään huolta. Paikan isäntä hoiti esittelyn ja näytti teltalle hyvän paikan mihin sitten majoittauduttiinkin. Suihkut toimivat 5 kruunun kolikoilla ja isäntä ystävällisesti antoi kolikot molemmille suihkussa käyntiä varten.

Paikan emäntä puhui sujuvaa suomea ja palvelu toimi myös matkaajien äidinkielellä. Emäntä oli muutenkin hyväjuttuinen ja kuulumiset tuli selvitettyä perinpohjaisesti. Kaikki yöpaikat reissulla olivat kukin eri lailla mukavia, mutta tämä leirintäalue ansaitsee erityisen suosituksen.

Teltta saatiin pystyyn ja täällä kertaa tilaa oli riittävästi, sillä matkassa oli myös vanha neljän hengen teltta johon mahtui susiparin lisäksi myös osa varusteista. Iltapuhteena aloitettiin kirjoittamaan blogia puhelimella ja muisteltiin reissun tapahtumia. Kovin pitkää rupeamaa ei hereillä pysytty, Vielä viimeiset pitsanpalat illalliseksi ja painuttiin yöpuulle. Vaikka päivällä lämpötila oli jo kahdenkymmenen asteen paikkeilla, yöt olivat todella vilpoisia ja toppatakki oli teltassa tarpeen. Ehkä juuri viileydestä johtuen yöt nukuttiin hyvin ja aamulla päästiin virkeänä matkaan.