Piilijärveltä herättiin uudesti syntyneinä ja valmiina kovaan ajopäivään. Susinaaras jututti hollantilaista naapuripariskuntaa ja myös he yhtyivät mielipiteeseen, että paikassa oli todella jotain rauhoittavaa. Aamupalan ja isäntäväen jututtamisen jälkeen pakattiin auto ja suunnistettiin takaisin päätielle suuntana Haaparanta.

Matka sujui huomattavasti reippaammin, kun aikaisempina päivinä; Tiet olivat jo suorempia ja leveitä. Tie seurasi osin Kalix -jokea, jota oli mukava katsella pitkin matkaa. Koskipaikoissa yritettiin havaita lohien pintomisia, mutta niitä ei päästy näkemään. Matkan varrelle osuu käymisen arvoinen Överkalix, jonka ohi jouduttiin pitkän ajomatkan takia ajamaan pysähtymättä.

Evästaukoja ei kuitenkaan parannut unohtaa ja välillä pysähdyttiin kauniille pysäköintialueelle Kalixjoen rantaan. Pysäköintialueelta löytyi aidan tolpan päähän kuivumaan unohtuneet kengät. Jos joku kaipaa kadonneita Camelbootseja, niin sieltä löytyvät. Toivottavasti kenkien omistaja ei ole hukassa.




Matkan varrelle sattuu myös Sangiksen erikoinen armeijan ylijäämätarvikkeita myyvä liike, mihin käytiin tutustumassa. Mitään sieltä ei hankittu, mutta käynti oli mielenkiintoinen ja piha-alueelta saatiin mukavia kuvia muistoksi. Paikan pitäjän täytyy olla melkoinen Pelle Peloton. Pienen pysähdyksen jälkeen matka jatkui jälleen.

Haaparannassa pysähdyttiin ostamaan pakolliset Ruotsin tuliaiset, marmelaadit ja Pågenin leivät. Maailman suurimmasta karkkikaupasta haettiin lisäksi Susikoiraan suosikkijuomaa, DrPepperiä loppukesän tarpeisiin. Voi ja margariini jätettiin tällä kertaa ostamatta. Se, mitä retkieväitä saatiin kulutettua, hankittiin kaksin verroin takaisin ja ruotsalaisen tilaihmeen perä oli taas täynnä. Ikean pehmiksillä ja hodarilla tankattuna jatkettiin matkaa kohti Kalajokea.
Kalajoella pysähdyttiin iltapalalle Susinaaraan isän luokse ja käytiin ihastelemassa jokirannassa sijaitsevan talon puutarhaa. Isäntäväki tarjosi yösijaa kauniista puutarhamajasta mutta kahvista ja ruuasta virkistyneinä matkaa jatkettiin. Jonkin verran kotiin pääsykin jo poltteli. Loppumatka ajeltiin pikkuteitä täydenkuun loimottaessa pimentyvältä taivaalta.
Noin 800 kilometrin ajomatkan jälkeen oltiin kotosalla kahden aikana perjantaiaamuyöllä. Pakolliset kylmätavarat pistettiin jääkaappiin, mutta muuten auto jäi niille sijoilleen ja suuntana oli pehmeä sänky sisätiloissa.