Susikoiraan työpaikalla on muutama valokuvauksesta enemmän ja vähemmän kiinnostunut työkaveri, joiden kanssa on keskusteltu aika ajoin jonkinlaisen valokuvaillan järjestämisestä. Alkuperäinen ajatus oli vaihtaa tietoa ja kokemuksia keskenään, mutta Ratisen Arto vei ideaa vielä eteenpäin. Hän kysyi pitkän linjan luontokuvaajaa, Benjam Pöntistä kertomaan kuvaamisesta ja antamaan vinkkejä. Lapualainen Benjam Pöntinen on luontokuvaaja ja tietokirjailija, joka on … Jatka artikkeliin Luontokuvauskurssi Ylistarossa
Sudenpesän tapetointia ja sisustusta, osa 3
Tapetoinnin, muuton ja joulukiireiden aikana tuli otettua harmillisen vähän kuvia. Ensimmäiset ulkokuvat talosta otettiin vasta nyt, ja liitetään ne blogiin vaikka ne eivät ihan aiheeseen sovikaan. Tämän näköinen tupa joka tapauksessa hankittiin. Ensimmäiset grillauksetkin kerittiin jo hoitamaan pois alta, vaikka kelit eivät juuri suosineetkaan. Takapihan terassi tuntui aluksi luonnolliselta grillauspaikalta, mutta kun pihassa on ehtinyt … Jatka artikkeliin Sudenpesän tapetointia ja sisustusta, osa 3
Sudenpesän tapetointia ja sisustusta, osa 2
Talon rakenteisiin ei ollut tarvetta puuttua ja remontin osalta päästiin pelkällä tapetoinnilla. Huoneiden käyttötarkoitusta muutettiin hieman; Ruokailuhuoneesta päätettiin tehdä musiikkihuone ja toisesta olohuoneesta makkari. Jouluun mennessä oli tavoitteena saada tapetoitua kolme kuvaan kehystettyä huonetta. Loput makuuhuoneet olivat hyvinkin asuttavassa kunnossa, joskin tyttöjen huoneet tapetoidaan myöhemmin heidän itsensä valitsemilla tapeteilla. Kun pohjat oli tehty valmiiksi, sujui … Jatka artikkeliin Sudenpesän tapetointia ja sisustusta, osa 2
Sudenpesän tapetointia ja sisustusta, osa 1
Sudenpesän avaimet saatiin perjantaina, 13. joulukuuta. Pahaenteisestä päivämäärästä huolimatta pikku tapetointijutut ja muutto saatiin hoidettua ajallaan ja joulu vietettiin uudessa kodissa. Muuttotouhut veivät loppujen lopuksi aikaa aivan uuden vuoden aattoon saakka ja sudenpesää järjestellään edelleen. Tässä välissä on kuitenkin sopiva päivittää tilannetta, mitä talossa on tehty ja tapahtunut. Tapettikaupoille lähdettiin heti, kun kauppakirjat oli allekirjoitettu. … Jatka artikkeliin Sudenpesän tapetointia ja sisustusta, osa 1
Aarteenetsintää metallinpaljastimellä
Joitakin viikkoja sitten löytyi jälleen uusi yhteinen mielenkiinnon kohde. Susinaaras otti puheeksi koiran ulkoilutuslenkillä, että olisi mukavaa joskus tutkia metallinpaljastimella mitä metsistä löytyy. Koiraalla on sama ajatus ollut mielessä, mutta laitteen hankkiminen on jäänyt. Kun kerran molemmilla löytyy kiinnostusta aiheeseen, niin ryhdyttiin tuumasta toimeen. Alan harrastajien keskustelupalstoilta löytyi hyvin juttuja ja suosituksia niin melko pian … Jatka artikkeliin Aarteenetsintää metallinpaljastimellä
Keikalla: Pete Poskiparta Mentalisti 3.0
Seinäjoki-salissa on väkeä noin parinsadan henkilön verran, joista osa on jo mukavassa pikkujoulutunnelmassa. Lavan edessä on kyniä ja lappuja jotka viittaavat selkeästi yleisön rooliin esityksessä. Pikainen lippujen tarkastus; Varattiinko paikat tosiaan eturivistä? Varattiin, ja riskit ovat suuret. Lavalla on violetissa valossa kylpevä mystinen lavastus, mikä on omiaan lisäämään jännityksen tuntua. Kaiuttimista alkaa soida voimistuen AC/DC … Jatka artikkeliin Keikalla: Pete Poskiparta Mentalisti 3.0
Sudenpesää etsimässä, osa 3
Asunnon hankinta etenee jälleen. Tarjouksen ehdoksi asetettiin kuntokartoitus, niin kuin yleensä on tapana. Kuntokartoittajalta saatiin varattua aika ja vuosi sitten tehtyä kartoitusta päivitettiin ja jatkettiin sitä hieman eteenpäin. Tarvetta tähän onkin, sillä hankittava asunto on 70 -luvulla rakennettu ja tehty sen ajan muodin mukaan niin sanotusti valesokkelirakenteella. Kyseisestä rakenteesta on ollut viime aikoina jonkin verran … Jatka artikkeliin Sudenpesää etsimässä, osa 3
Baltic Princess, Itämeren aalloilla
Susikoiraan tytär muutti asuntoaan Turussa, joten pari lähti muuttoapuihin aamuvarhaisella Pyhäinpäiväviikonloppuna. Muutossa oli sen verran apukäsiä, ettei Pari kovin lujille joutunut ja aikaa jäi ihastella myös itse kaupunkia. Susikoiraalla on ennestään jonkinlainen suhde Turkuun sillä Koiras on asunut Turussa joitakin vuosia työn merkeissä. Vanhalta muistilta autoilu sujuikin varsin mallikkaasti ruuhkaisessa keskustassa. Turku kaupunkina on miellyttävä … Jatka artikkeliin Baltic Princess, Itämeren aalloilla
Sudenpesää etsimässä, osa 2
Kodin hankkiminen eteni askeleen verran jo jonkin aikaa sitten, mutta varovaisena kirjoitellaan vasta, kun asiat selkiytyivät. Mikäänhän ei näissä pirskeissä ole varmaa ennen, kun nimet on kauppakirjoissa ja raha vaihtaa omistajaa. Joka tapauksessa, Susipari kävi tiukkaan taistoon kaupallisten neuvottelujen merkeissä ja päädyttiin tekemään tarjous Ylistaron Asulanraitin talosta. Kiinteistövälittäjä näytti kyntensä neuvottelujen vetäjänä. Olematta kummankaan puolella … Jatka artikkeliin Sudenpesää etsimässä, osa 2
Tarina Silvo Sokan rakettilennosta
"Torstaina, lokakuun 7. päivänä 1948 kello 20.30 ajoissa ilmoitti puhelimitse Suonenjoen piirin nimiesmiehelle Suonenjoen Maamieskoululla asuva agronomi Artturi Penttilä, että edellä mainitun koulun henkilökunnan pihalta olivat löytäneet tajuttomassa tilassa olleen nuorenmiehen märissä vaatteissa nurmikolla makaamassa. ""Heillä oli oppilashuoneessa kumma nuorukainen, joka selvitti lentäneensä raketilla Kuopiosta ja pudonneensa lähellä koulua olevaan järveen, josta oli uimalla pelastunut." … Jatka artikkeliin Tarina Silvo Sokan rakettilennosta